Armas aika

Tämä kansi on ollut täällä ennenkin, mutta se on yksi parhaista kokoelmani kansista, joten antaa palaa uusintana! Itsehän tosin tällä kertaa aloitin loman joulukuussa ja jatkan sitä ainakin osittain pitkälle kesän yli, mutta mitäs pienistä. Ja siitä tulikin mieleen, että viime vuoden kevätjuhlissa itkin aivan tolkuttomasti ohjelman tasoon nähden ja siitä päättelin, että on syytä tehdä raskaustesti. Lopun melkein jo tiedättekin.

Tänään loppuivat koulut, ylioppilaat lakitettiin. Omista lakkiaisistani on 22 vuotta. Muistan hyvin, miten ylimielisesti suhtauduin hommaan, vaikka samalla olin hyvin ylpeä ja mielestäni aikuinen. Kirjoitin sen ajan huippuarvosanat, kuusi laudaturia. Eximia-arvosanaa ei vielä ollut, joten suoritus ei ollut niin ekstriimi kuin voisi kuvitella. Sain kolme stipendiä: koulun parhaasta ylioppilasaineesta, hyvästä kokonaissuorituksesta ja hämärähkön muistamisen "koulun hengen parantamisesta"; tähän päivään mennessä en ole oikein ymmärtänyt tuota viimeistä. Lakkiaisissani minulta kyseltiin, mihin ammattiin aion, kun on tuollainen todistuskin. Lama-ajan angstin ja teinin nenäkkyyden voimin vastasin, että työttömäksi. Tärkeintä silloin oli päästä muuttamaan pois kotoa ja aloittaa yliopisto-opinnot, joiden parissa suunnittelin viettäväni noin seuraavat kaksi vuosikymmentä. Iltajuhlissa pudotin lakkini juustokastikkeiseen uuniperunaan yrittäessäni väistää paikallisen kaljapunkkarin suudelmaa pubissa.

Ylioppilaskuvaani ei ole meillä esillä, eikä miehenkään. En lähtenyt vintille etsimään sitä laatikoista vain julkaistakseni sen somessa, vaikka olisitte varmasti halunneet nauraa sille kovasti yrittävälle mutta erittäin uncoolille laihalle tyttöressulle unkarilaisessa kansanpuvussaan, tukka keskijakauksella. Sille, josta ei tullut työtöntä eikä ikuista opiskelijaa (vietin yliopistossa lopulta vain kuusi vuotta), mutta oman tiensä haahuilija kuitenkin.

Mietin kouluja ja arvosanoja, kun jouduin lohduttamaan poikaani eräässä suuressa pettymyksessä, joka muuten mainioon todistukseen sisältyi. Sanoin, että kun hän on aikuinen, kukaan ei kysy häneltä työhönottotilanteessa, millainen neljännen luokan kevättodistus hänellä oli. Lohdutus kai onnistui edes hiukan, koska ajatus nauratti lasta. Sen kuitenkin jätin vielä kertomatta, ettei kukaan tule koskaan kysymään ylioppilastodistuksestakaan, tuskin edes maisterinpapereista. Molemmat niistä ovat vain alkua jollekin, ja se jokin täytyy keksiä ja tehdä lopulta aivan itse.