lauantai 30. toukokuuta 2015

Armas aika


Tämä kansi on ollut täällä ennenkin, mutta se on yksi parhaista kokoelmani kansista, joten antaa palaa uusintana! Itsehän tosin tällä kertaa aloitin loman joulukuussa ja jatkan sitä ainakin osittain pitkälle kesän yli, mutta mitäs pienistä. Ja siitä tulikin mieleen, että viime vuoden kevätjuhlissa itkin aivan tolkuttomasti ohjelman tasoon nähden ja siitä päättelin, että on syytä tehdä raskaustesti. Lopun melkein jo tiedättekin.

Tänään loppuivat koulut, ylioppilaat lakitettiin. Omista lakkiaisistani on 22 vuotta. Muistan hyvin, miten ylimielisesti suhtauduin hommaan, vaikka samalla olin hyvin ylpeä ja mielestäni aikuinen. Kirjoitin sen ajan huippuarvosanat, kuusi laudaturia. Eximia-arvosanaa ei vielä ollut, joten suoritus ei ollut niin ekstriimi kuin voisi kuvitella. Sain kolme stipendiä: koulun parhaasta ylioppilasaineesta, hyvästä kokonaissuorituksesta ja hämärähkön muistamisen "koulun hengen parantamisesta"; tähän päivään mennessä en ole oikein ymmärtänyt tuota viimeistä. Lakkiaisissani minulta kyseltiin, mihin ammattiin aion, kun on tuollainen todistuskin. Lama-ajan angstin ja teinin nenäkkyyden voimin vastasin, että työttömäksi. Tärkeintä silloin oli päästä muuttamaan pois kotoa ja aloittaa yliopisto-opinnot, joiden parissa suunnittelin viettäväni noin seuraavat kaksi vuosikymmentä. Iltajuhlissa pudotin lakkini juustokastikkeiseen uuniperunaan yrittäessäni väistää paikallisen kaljapunkkarin suudelmaa pubissa.

Ylioppilaskuvaani ei ole meillä esillä, eikä miehenkään. En lähtenyt vintille etsimään sitä laatikoista vain julkaistakseni sen somessa, vaikka olisitte varmasti halunneet nauraa sille kovasti yrittävälle mutta erittäin uncoolille laihalle tyttöressulle unkarilaisessa kansanpuvussaan, tukka keskijakauksella. Sille, josta ei tullut työtöntä eikä ikuista opiskelijaa (vietin yliopistossa lopulta vain kuusi vuotta), mutta oman tiensä haahuilija kuitenkin.

Mietin kouluja ja arvosanoja, kun jouduin lohduttamaan poikaani eräässä suuressa pettymyksessä, joka muuten mainioon todistukseen sisältyi. Sanoin, että kun hän on aikuinen, kukaan ei kysy häneltä työhönottotilanteessa, millainen neljännen luokan kevättodistus hänellä oli. Lohdutus kai onnistui edes hiukan, koska ajatus nauratti lasta. Sen kuitenkin jätin vielä kertomatta, ettei kukaan tule koskaan kysymään ylioppilastodistuksestakaan, tuskin edes maisterinpapereista. Molemmat niistä ovat vain alkua jollekin, ja se jokin täytyy keksiä ja tehdä lopulta aivan itse.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Nimiäismekot

Vihdoin päästiin nimiäisiä juhlimaan. Oli yllättävän vaikeaa saada kaikkia maailmalla viihtyviä lähisukulaisia yhtä aikaa koolle, joten vauva ehti melkein neljän kuukauden vanhaksi ennen kuin hänen juhlapäivänsä koitti. Nimihän hänellä on ollut jo pitkään; lain mukaan se pitää antaa kahden kuukauden ikään mennessä.

Sain jo kauan sitten idean sydänteemaiseen nimiäisjuhlaan, ja halusin toteuttaa sen mekkoja myöten. Sydänkankaat, kaksi vanhaa pöytäliinaa, sain ihan ilmaiseksi tuttavan äidin varastoista. Niissä oli pari tahraa, mutta suurimmat pystyin kiertämään kankaita leikatessa. (Yksi piilotettiin muotolaskokseen.) Ja tällainen tuli äidin mekosta.


Malli on yksinkertainen; yläosana holkkihihaisen kesämekon kaava, alaosa runsaasti laskostettu suora kappale. Vauvan mekko noudatteli samaa tyyliä. Moi vaan, sanoo hän, tässä poikkeuksellisesti ihan omalla naamallaan.


Sydämiä vilahteli muutenkin siellä sun täällä. Vinkkinä muuten, että Maku-lehden sivuilta löytynyt lohimoussekakku räjäytti makuhermot ja tajunnan. Hyvällä tavalla.


Sekalainen seurue Arabian ja Geflen astioita...


..ja ihan ensimmäinen yritykseni sokerimassakoristeluun. Pikku L:n kakku paitsi maistui hyvältä, myös herätti ihastusta, vaikkei se ammattilaistasoinen tosiaankaan ole tai sinne päinkään. Nykyisin tehdään niin upeita kakkuluomuksia, että vähän ujostutti ensin näyttää tätä vähän kotikutoista kuvaa!


Kakusta tulikin sitten niin iso, että syömme sitä vielä monilla kahveilla...

perjantai 22. toukokuuta 2015

Lauantaina tapahtuu

...vähän kaikkialla, sillä taas on Siivouspäivä. Olemme monta kertaa olleet myymässä tuossa asemanpuistossa; nyt se jää väliin, koska sunnuntaina on vihdoin vauvan nimiäiset. Katsoin kuitenkin tapahtumakartasta, että puistossa on monia muita myyjiä. Turussa eniten myyjiä on perinteisesti ollut Kupittaanpuistossa, joten innokkaan kiertelijän kannattaa suunnata sinne.

Blogimaailman uutisista tieto, että Blogilista-palvelu lopettaa toimintansa. Monia blogeja, myös Hopeapeiliä, voi kuitenkin jatkossa seurailla esimerkiksi Blogipolun kautta. Toivottavasti tuolta löytyy sivupalkkiinkin paljon uutta ja kiinnostavaa lukemista; jos muuten jollakulla lukijoista on tiedossaan hyviä vintageblogeja, kotimaisia tai ulkomaisia, mielelläni kuulisin niistä. Uusi lukeminen kelpaa aina!

Uutta lukemista tämäkin. Mies dyykkasi oman pihan roskiksesta.

Vauva elää tällä hetkellä vilkasta yöelämää; viime yönä hän oli kääntynyt kaksi kertaa poikittain ja kerran vatsalleen. Nyt vähän äitiä väsyttää, mutta ihme kyllä sain silti tehdyksi toivomani yhteensopivat nimiäismekot meille kummallekin. Vihoviimeinen nappi on ommeltu, enää pitää silittää puvut. Tässä elämänvaiheessa on jotenkin syvästi tyydyttävää, kun saa jonkin konkreettisen projektin valmiiksi. (Vielä kun saisi ne hääkirjan tekstien korjaukset kuntoon...!)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Nappeja


On se kumma, ettei tuhannen napin joukosta löydy tarvittaessa seitsemää samanlaista punaista tai valkoista! Nappikauppa kutsuu, kun nimiäisjuhlamekkooni pitää saada napit; vauvan mekkoon sentään löytyi neljä samanlaista pientä valkoista. Mutta aina on ilo kipata napit lattialle ja hämmentää värikästä kasaa, etsiä suosikkinsa (kuten kuvan vasemmassa alakulmassa olevan soikean vaaleanpunaisen, jossa on kuoppamainen muoto ja koristereuna, kuvassa on nurja puoli päällä) ja miettiä, mihin projektiin ne sijoittaisi.

Osa napeista on äitini varastosta, osa kirpputorilta itse ostettuja - muistan yhdenkin hienon kerran, kun ostin ystävän kanssa puoliksi nappikasan lähetystorilta ja lajittelimme niitä yhdessä - mutta suurin osa taitaa olla tämän asunnon kaupanpäällisinä tulleita. Kaikille näistä ei ikinä tule löytymään oikeaa käyttöä, mutta kaunis nappi tuottaa iloa aivan sellaisenaan. Ymmärrättekö nappihulluutta, arvoisat lukijat?

torstai 14. toukokuuta 2015

Helatorstai, kesämekko, Thesleff

Pitkästä aikaa kaunis, keväinen päivä. Halusin siksikin pukea päälleni jotain muuta kuin trikoisen imetyspaidan. Valitsin puvun, jonka ostin viime syksynä raskaana ollessani enkä siis voinut sovittaa - kokoarvio mittojen mukaan osui kuitenkin lähes oikeaan. Ihanaa, että ulkona voi olla edes kuvaushetken ajan ilman takkia.


Puuvillainen puku on valmisvaate, Stockmannin mallistoa. Kuviona on kahta vaaleanruskeaa, kahta turkoosia ja jonkinlaisia lehti- tai oksakuvioita. Turkoosi ja beige ovat hämmentävän hyvä ja kesäinen yhdistelmä.


1950-luvun puku Facebook-vintagekirppis
1950-luvun avokkaat Yesterday
laukku 40-vuotislahja
vyö, korvikset kirppislöytöjä
aurinkolasit Lindex muutama vuosi sitten

Pienen vapaapäiväretken kohde oli Turun taidemuseo ja siellä Ellen Thesleff -näyttely, joka päättyy sunnuntaina, vinkkinä kiinnostuneille turkulaisille. Tämä nyt meni aivan sattumalta, mutta asusteet sointuvat hyvin taidemuseon väriin! (Vyö muuten putosi tulomatkalla johonkin. Tarjoan kahvit, jos joku löytää ja palauttaa.)


Vaahterat kukkivat. Eivätkö nuo näytä kuvassa vain roskilta, pohti mies, mutta minusta vaahterankukat ovat pudonneinakin söpöjä - ja siksi ne pääsivät mukaan kevään ensimmäiseen kengänkärkikuvaan.



Pyhän kunniaksi mieskin pukeutui pukuun, ja myös pikkuneiti tuli mukaan museoon. Hän katseli isän sylistä tauluja, mutta enemmän hymyili ja naureskeli ihmisille, joita ei vielä vierasta. Hieno ikä ihmiselle, tuo melkein neljä kuukautta.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Missijuttuja Yle Teemalla

Nyt kannattaa avata televisio illalla! Lähes aina Yle Teeman Elävä arkisto onnistuu kiinnostamaan tällaista historiaharrastajaa, mutta tänä iltana sarjassa alkaa missikatsaus. Ensimmäisenä tavataan 1950-luvun missejä, seuraavina tiistaina tavataan 1960-luvun ja 1970-luvun kauneimpia suomalaistyttöjä. Mainio tilaisuus vilkaista menneiden vuosien kauneus- ja tyyli-ihanteita!

Vuoden 1958 Miss Suomi Pirkko Mannola on yhä julkisuudessa. (Kuva: Yle)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Rauhankyyhky


Eräs suosikkejani 1970-luvun kangaskuoseista on Finlaysonin Rauhankyyhky. Minulla on sitä vain tämän yhden vauvakokoisen tyynyliinan verran, mutta haaveeni on löytää tätä kuosia oleva pyöreä pöytäliina - tiedän, että sellaisia on olemassa - ja tehdä siitä kellohame. Alla olevasta eläinkuosisesta lakanasta en tiedä muuta kuin että sitä on myös muun värisinä variaatioina ja että tuo kukkasarvinen etana on ehkä söpöin eläinhahmo, jota kuunaan on lastenkankaissa nähty.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Retropinnasänky

Kaupunkikodissamme ei ole paljon 70-luvun henkeä, vaikka se oli suosikkivuosikymmeneni vielä esikoisen pikkulapsiaikoina. Meillä on kuitenkin jäljellä paljon tuolloin vauvalle hankittuja tekstiilejä ja leluja, ja kyllähän niitä edelleen ilokseen katselee. Keltainen pinnasänky hankittiin tosin nimenomaan tälle vauvalle ja kesäkotiin; kotiin eivät tällaiset värit istu.


Vauvan nukkumapaikka on meidän patjasänkymme vieressä. Vanhat silkkitäkit ovat hyvin muodikkaita nyt, mutta nämä on hankittu lähinnä käytännön syistä - kesäkodin lämmitys on välillä oikkuillut, ja joskus nukkumaan mennessä on tarvittu parikin paksua peittoa päällekkäin. Sängyn päädyssä roikkuva froteinen yöpuku on kuvassa ihan tarkoituksella, se on hankittu aikoinaan minulle itselleni ja nyt sitä käyttää tyttäreni.

Joka muuten joskus, päiväsaikaan, nukkuukin keltaisessa pinnasängyssään.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Mulla ei ole mitään päällepantavaa ja mä inhoon kaikkea mitä mulla on

Otsikko on perheemme lentävä lause. Sitä käytetään ironisessa mielessä täyteen ahdetun vaatekaapin äärellä, kun kaapista ei kuitenkaan löydy mitään hyvännäköistä - tai pikemminkin sellaista, joka saisi itsen näyttämään hyvältä. Se pääsi suusta taas tänä aamuna, kun koetin epätoivoisesti keksiä kävelypukuhenkiseen asuun sopivia kenkiä, löytämättä.

Olin luullut, että tämä musta jakku (ennenkin täällä nähty Monki-puvun tuote) on varma tapaus, johon löytää helposti sopivia asusteita. Miten väärässä olenkaan ollut! Etsin kevääseen sopivaa, ohutta kapeaa hametta ja punamusta kukonaskelkuosinen tuntui hyvältä valinnalta, mutta jokin tässä kuitenkin mätti. Lähdin kaupungille tässä asussa ja mietin koko ajan, ettei näytä hyvältä.


Huononnäköisellä asulla oli vähällä olla kohtalokkaat seuraukset - kiersin parissa vaatekaupassa ja olin aivan ostamaisillani halpaketjusta mintunvihreän hameen ja toisesta halpaketjusta kesäkengät, mitä ilmeisimmin vain siksi, ettei vaatevalikoimastani aamulla löytynyt mieluisia. Menin kuitenkin kahville miettimään tilannetta ja siinä istuessa tunnepuuska meni ohi.

Avauduin asuasiasta Facebookissa, ja eräs vintagea harrastava kaveri kertoi omasta kokemuksestaan: kun ikää tulee, vintage ei enää näytä yllä samalta kuin ennen. Mummomekko ei keski-ikäistyvällä naisella näytä enää seksikkäältä niin kuin nuorena, vaan saa kantajan näyttämään mummolta. Allekirjoitan tämän - vain hyvin nuori ihminen voi vapaaehtoisesti pukeutua rumiin vaatteisiin ja näyttää silti hottikselta. Tosin mielestäni sama pätee muihinkin vaatteisiin kuin vintageen. Nuorisomuodissa pyörii jatkuvasti juttuja, jotka sopivat vain nuorille, jos heillekään.

Kotona halusin miettiä asiaa lisää ja pyysin miestäni kuvaamaan asun. Kuvien joukosta löytyi avauskuvan lisäksi myös aivan järkyttävä otos, jonka tässä julkaisen puhtaasti informaation nimissä. Näytän keski-ikäiseltä halpayhtiön lentoemännältä. Näistä myönnän olevani vain keski-ikäinen.


Jakkukin on kuvassa ryntyssä, mutta pahin on hame. Hameen helmahan on liian leveä! Kapean hameen pitää ehdottomasti olla kapea, ei mikään sinne päin oleva. Muistin tämän olleen hyvä, mutta olin väärässä. (Olisin toki voinut silittääkin hameen, mutta vauva nukkui jo vaunukopassaan enkä halunnut haaskata kallista vapaa-aikaani silittämiseen.) Liian leveä kapea hame saa minua nuoremmankin ihmisen näyttämään mummolta, saati sitten tämänikäisen.

Asussa on muitakin ongelmia. Hameessa ja kengissä on liian eri sävyistä punaista, kengät alkavat olla vähän kuluneetkin. Hansikkaat ja saumalliset sukat olisivat tässä kivat. Tukka ja meikki on vain sutaistu lähtökiireessä. Mutta hame, pääsyyllinen, se saa ottaa lähtöpassit.