torstai 30. huhtikuuta 2015

Hauskaa vappua!

Vapun pukeutumisinspiraatioksi kaksi kansikuvaa, Eevasta toukokuulta 1959 ja Hopeapeilistä toikokuulta 1958. Eevan kannessa on mielestäni Betty Draper -henkeä; suosittelisin ehkä lisäämään boleron, jos tarkoitus on pitää vappupiknikiä ulkona eikä olohuoneen lattialla.


Eevan kansikuvapuku on Balmainin tuotantoa. "Kaikki vaaleanvihreät vivahteet alkaen hameen helmassa esiintyvästä kellertävän vihreästä aina seinän vedenvihreään ovat kevätmuodin "viimeisin huuto"", lehti kirjoittaa.

Hopeapeilin tulkinta toukokuusta vastannee paremmin suomalaisen naisen vappuvaatetusta 50-luvun lopulla. Kevyt vaalea kävelypuku, jossa on yhteensopiva pusero, on ehkä uusi; vaaleat asusteet täydentävät keväisen kokonaisuuden. Epärealistisen tästäkin asusta tekee kaulahuivin puute... minä ainakin palelisin!


Hauskaa vappuviikonloppua! Meillä on jo kuohuviini kylmässä kesäkodilla, jonne illaksi suuntaamme.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kasvisto

Joskus jokin tavara on suorastaan pakko ostaa kirpputorilta, vaikka sille ei oikeastaan ole käyttöä. Olisiko joku muka voinut jättää nämä suloistakin suloisemmat kasviston kannet ostamatta, kun hintaakin oli vain euro?


Tuskin alan kerätä kasvikokoelmaa, mutta jotain tässä voisi säilyttää... valokuvia? talteen otettuja lehtijuttujani? Vauvan onnittelukortit ja muut muistot on jo talletettu suklaarasiaan. Vai olisiko tästä tauluksi ihan sellaisenaan? Design on niin ihastuttavan 50-lukulaista, että tätä voisi katsella seinälläkin.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kiiltokuvia

Kirjahyllyssämme valokuvalaatikon vieressä on toinen laatikollinen täynnä kuvia menneeltä ajalta. Vielä 1980-luvulla melkein kaikki tytöt keräsivät kiiltokuvia. Niitä ostettiin paperikaupoista, leikattiin kauniisti irti, vaihdeltiin ja arkistoitiin tarrasivuisiin valokuva-albumeihin. Kiiltokuvat tuottivat esteettistä mielihyvää, jonka vieläkin tunnen vatsanpohjassa asti, kun otan kauneimmat kuvani esille.

Ihan ensimmäisiä suosikkikuviani olivat prinsessat ja keijukaiset. Oikeanpuoleinen joutsenprinsessa oli pitkään kokoelmani ihanin kiiltokuva - tai "muisti", kuten Kemissä sanottiin. Sen taakse on kirjoitettu "Muisto"; en tiedä, mistä ja kenelle. Kiiltokuvat saattoivat kiertää pitkänkin lenkin omistajalta toiselle.


Nostalgian hyökyaalto seurasi myös näistä peilinmuotoisista kuvista, joita Facebook-palautteen perusteella moni muukin tyttö on aikoinaan ihaillut ja valinnut niistä suosikkinsa. Minun suosikkini on kai ollut sinipukuinen blondi, ainakin siihen kuvaan olen liimannut kiillettä koristeeksi.


Pieni ihana nukkuva vauvakissa! Kissakuvat sain jo alle kouluikäisenä, ja niistä rakkain on tuo vauva. Myös pullia tarjoava äitikissa ja laatikosta kurkistava pentu olivat mieluisia.


Halusin kovasti harrastaa hevosia ja pääsinkin muutamalle ratsastustunnille, mutta pääasiassa ihailin hevosia kaukaa. Ahmin hevoskirjoja ja keräsin hevoskuvia - myös kiiltokuvia. Hevosia minulla on vieläkin eniten. Suosikki kaikista taisi olla tuo kuvan keskellä oleva, jossa on kaksi valkoista hevosta aavikkomaisemassa.


Syy siihen, miksi kaivoin kuvat esiin nyt, on into sisustaa pikkutytön leikkinurkkaa. Hän on toki vasta pari päivää vaille kolmen kuukauden ikäinen, mutta onpa sitten oma nurkka odottamassa. Omaa nurkkaa kaavailen nimenomaan kesäkodille, jossa on tyhjillään tarkoitukseen sopiva komero. Kiiltokuvia kaavailen tauluiksi; meillä on muutama vanha koristeellinen pieni valokuvakehys, joihin sopisi juuri kiiltokuvan kokoinen kuva.


Mutta mikä kaikista hienoista kiiltokuvista? Nelikulmaiset nelkkaritkin olisivat opetustaulumaisen tyylikkäitä. Puusarja on ihan kokonainen, mutta jotenkin nuo kaalitkin ansaitsisivat pääsyn seinälle. Ruusukaaliaiheinen kiiltokuva!


Nelkkareissa on aivan oma viehätyksensä. Eläinaiheissakin on monta komeaa, ei vain pieniä ja söpöjä eläimiä. Tursas ja siipisaurukset seinälle, ehkä?


Laatikon pohjalta löytyi kaikenlaista muutakin: tarroja - muistaako kukaan muu enää Dollydolly-tarroja? ne olivat ihania - kirjepapereita, muistilappupapereita, vanhoja valokuviakin. Ehkä tulevaisuuden historioitsija ei saa paljon irti näistä pienistä paperinpaloista, jotka ovat kulkeneet mukanani muutosta toiseen, mutta itse olen onnellinen, että saan vielä selata niitä ja muistella lasta, joka joskus olin.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tarpeellinen käsilaukkupalvelu


Vuonna 1950 oli Kotilieden pikkuilmoituksissa tarjolla käsilaukkujen korjauspalvelua. Tällaiselle olisi tarvetta vieläkin: kuinka usein kirppikseltä löytyneessä hienon näköisessä vintagelaukussa onkaan rikkinäinen vuori, ja toisaalta, kun omistaa jo monta vaaleanruskeaa laukkua, voisikohan jonkun niistä värjätä vaikka siniseksi...? Nykyisten laukkujen ongelma, halvan keinonahan pinnan mureneminen, ei taida olla korjattavissa muuten kuin olemalla ostamatta huonolaatuisia keinonahkalaukkuja.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Atomiajan pannunaluset

Kun tein aamulla lähtöä päivän kirpputorikierrokselle, nauroimme miehen kanssa, että vauvamme on käynyt ikäisekseen enemmän kirpputoreilla kuin kukaan muu. Taisi olla tämän viikon neljäs käynti - mutta mikäpä siinä: vauva nukkuu vaunuissa yli kolmekin tuntia, ja minä saan viettää laatuaikaa penkomassa tavarakasoja. (Toki vaunulenkkeilystä saa liikuntaakin, mutta se on sivutuote.)

Tänään löytyi paitsi muutama lelu odottamaan vauvan kasvamista, myös pientä kivaa keittiöön. Nämä pannunaluset olivat käytön jäljiltä pesemättä, mutta 1,50 euron yhteishintaan halusin nämä atomiaikahenkiset tähtöset ruokapöydälleni.


Kuvassa on siis kaksi erikokoista pannunalusta päällekkäin, mutta ehkä niitä voisi näinkin käyttää?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ensimmäiset vintagekenkäni

Etsin kaapista tyhjää kenkälaatikkoa, kun törmäsin laatikkoon, joka sisälsi aivan ensimmäiset vintagekenkäni.


Ostin nämä mokkaiset kaunokaiset jo 90-luvun puolimaissa. Se on oikeastaan erikoista, sillä siihen aikaan en harrastanut näin vanhaa vintagea; kengät ovat luullakseni 30-luvulta. Ne löytyivät ihan tavalliselta kirpputorilta, ehkä Pelastusarmeijalta - siihen aikaan tällaisia löytöjä saattoi vielä tehdä, ja on kauhean sääli, etten silloin tajunnut hankkia enempää näin vanhoja asusteita.

Idea saattoi tulla siitä, että sain samoihin aikoihin ensimmäisen todella vanhan vaatteeni, isoäitini pitkän iltapuvun 40-luvulta, tummansinistä kuviolliseksi kudottua kangasta ja kietaisuleikkaus yläosassa. Muistan, että käytin kenkiä iltapuvun kanssa ainakin kerran, teatterissa.

Ruotsalaisen kenkäkaupan logo osoitteineen on edelleen selvästi näkyvillä sisäpohjassa.


Valitettavasti kengät ovat kärsineet käytössä. Ne ovat kokoa 4, ja käytin niitä, vaikka jalkani oli silloin kokoa 5. Se lienee syynä remmien murtumiseen. Onneksi tällaisen vahingon osaa suutari korjata, ja mokkaharjalla saisi kosteutta ja likaa ottaneen kärjenkin ehkä vielä käyttökuntoon. Kosteus saattoi tulla muinaisen suosikkibaarini Appelsiinin lattialta...

Mutta tätä kenkäremonttia en itse ala tehdä, sillä nykyisin nämä kengät ovat minulle kaksi numeroa liian pienet (eikä isoäidin iltapukukaan mahdu minulle enää koskaan). Kengät lähtevät etsimään uutta kotia, jossa ne hoidettaisiin kuntoon ja niitä käytettäisiin. Tämä kirjoitus kuvineen saa riittää muistoksi niistä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Äitiys, vartalo ja pukeutuminen

Monikin on ihastellut sitä, että olen synnytyksen jälkeen palautunut nopeasti aiempiin mittoihini. Palautuminen on toki suhteellista. Rehellisyyden nimissä haluan kertoa, että käytän välillä muotoilevia alaliivejä, kuten vintagevaatteiden kanssa on muutenkin järkevä tehdä. Ilman niitä vyötärö on kohtuullisen hyvässä kuosissa, mutta vatsasta näkee kyllä, että olen vastikään synnyttänyt.

En ole pitänyt vaunulenkkejä kummempaa kuntokuuria enkä tietoisesti laihduttanut, mutta voin jakaa kanssanne kaksi asiaa, jotka ovat tämän ihmetoipumisen takana: ensimmäinen on raskausdiabetes ruokavaliohoitoineen, toinen on täysimetys.

Raskausdiabetes todettiin jo raskausviikolla 16. Olin ensin järkyttynyt ja ihmeissäni - viime kerralla en joutunut edes seulontaan, mutta kriteerit olivat kymmenessä vuodessa muuttuneet, samoin tietysti oma ikäni. Hyvä kuitenkin, että diagnoosi tehtiin varhain, sillä ruokavaliohoito oli varmasti se tekijä, joka sai painoni pysymään kohtuudessa.

Painoni nousi raskauden loppuun mennessä 13 kg, mikä on sopivasti alkujaan normaalipainoiselle odottajalle. Vertailun vuoksi, että ensimmäisessä raskaudessani kiloja tuli 20. Tällä kerralla varsinkin raskauden lopussa sokeriarvot heilahtivat helposti yli rajan, ja usein jouduin jättämään syömisen kesken ennen kylläiseksi tulemista, koska pelkäsin, että viimeinen pastakauhallinen saisi aikaan sokeripiikin. Jouluna herkuttelin, mutta koetin pysyä kohtuudessa ja lähes joka aterian jälkeen kampesin itseni kävelylle. Itsekurin takana oli ennen kaikkea se, etten halunnut jättikokoista sokerivauvaa; painonhallinta oli vain sivuseikka.

Miten kaipasinkaan sitä, että saan syödä vatsani täyteen ja reipastaa oloa suklaapatukalla! Pari kertaa niin teinkin, mutta nyt olen tyytyväinen siihen, että useimpina kertoina itsehillintä piti. Vauvakin oli syntyessään ihan tavallisen kokoinen. Synnytyksen jälkeen toki otin kunnon suklaakuurin, mutta imetys on tehokas keino sulattaa ylimääräistä rasvaa.

Edellisestä imetyksestä jäi minulle hyvät muistot, ja se olisi voinut jatkua pitempäänkin kuin sen vuoden ja kolme kuukautta, jonka esikoiseni kävi rinnalla. Siksi halusin nytkin imettää vauvaani, ja tälläkin kerralla se on sujunut hyvin. Maito nousi niin kuin sen pitikin, vauva on hanakka syömään enkä ole kärsinyt esimerkiksi rintatulehduksista. Olen siis onnekas imettäjä - tiedän, että kaikilla tämä ei suju yhtä kätevästi.


Painonhallinnallisena bonuksena on nyt myös se, että luovutan ylimääräistä maitoa sairaalaan. Vauva on kova pulauttelemaan, mutta kasvaa silti hyvin; siksi neuvolan terveydenhoitaja ehdotti, että voisin ryhtyä luovuttajaksi. Äidinmaitodesilitrassa on noin sata kaloria, joka on suoraan pois minun rasvakerroksestani!


(kuvat Buzzfeed)

Minulla on juuri meneillään vuotuinen talvi- ja kesävaatteiden paikanvaihto: villat menevät vintille ja kukkakuosit tulevat vaaterekkiin. Imettäjän vartalossa on kuitenkin reilut viisi senttiä tavallista enemmän rinnanympärystä, ja sovituskierroksella selvisi, että läheskään kaikki kesäpukuni eivät istu. Olin yllättynyt tajutessani, että ne viisi senttiä eivät vaikuta vain poven istuvuuteen, vaan myös vyötärön korkeuteen. Moni vyötärösaumallinen puku menee suoraan odottamaan kesää 2016, koska vyötärölinja nousee nyt melkein pallean korkeudelle. Toisaalta ne pari pukua, joissa on ollut liian pitkä vartalo-osa, näyttävät nyt sopivilta.

Vielä ei ole selvää, onko jokin osa minussa vaihtanut kokoa tai muotoa pysyvästi. Luultavasti suurimman muutoksen ovat kokeneet jalat, sillä monet ennen sopivat kengät ovat alkaneet puristaa ja ennestään hiukan ahtaat muuttuneet mahdottomiksi käyttää. Se on surullista, mutta haen positiivista puolta siitä, että eräät aiemmin jalassa lonksuneet minnaparikat ovat nyt sopivat.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Eksoottista herkkua

Sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, ja ruoan kohdalla se onkin hyvä ohje. Valitettavasti rajani tuli vastaan, kun mieheni osti tölkin ruotsalaista perinneherkkua. Kalakauppiaan ohjeiden mukaan tölkki tuli avata veden alla tai parvekkeella, ja kyytipojaksi kylmä snapsi oli aivan välttämätöntä.


Mausta en siis tiedä, mutta hapansilakan kuuluisa haju oli kieltämättä aikamoinen. Onneksi tölkki on tyylikäs; liekö ollut samanlainen jo 60-luvulla.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Valkokaulusleninki

Tänään uskalsin kokeilla, mahtuuko helmikuussa Pelastusarmeijalta pelastettu sininen leninki päälleni. Ja kas, melkein se mahtui!


Mittanauhan avulla selvisi, että olen lähes raskautta edeltävissä mitoissa, vain rinnanympärys heittää ylöspäin. Tämäkin puku istuu paremmin, kun imetys joskus on ohi. (Vintage ja vauva muuten sopivat huonosti yhteen myös siksi, että vauva haluaa syötyään ja väsyneenä hieroa naamaansa äitiin. Siihen sillä tietysti on oikeus, ja sitä paitsi se on aika liikuttavaa, vaikkakin sotkuista.)

Ostohetkellä mietin, onko valkoinen kaulus liikaa vai juuri sopivan sievä 60-luvun alkupuolen henkeen. Mitä mieltä olette? Päätin toistaiseksi jättää kauluksen paikalleen, mutta en tunne oloani ihan kotoisaksi sen kanssa. Toiminee paremmin, kun löydän paremmat asusteet: valkoiset kengät ovat tietysti vielä talvivarastossa vintillä, ja ohuet sukatkin olisivat kivat.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kissoja, vauvoja ja mediahuomiota

Mediapäivä alkoi tänään räväkästi, kun ystäväni Laura kertoi, että blogiani kehutaan uusimmassa Anna-lehdessä. Mitä ihmettä, aprillipäivä meni jo? Mutta tottahan se oli. Eittämättä Suomen kolmen tyylikkäimmän naisen joukkoon kuuluva kollegani Mirva Saukkola antoi artikkelissaan vintagesta myös pari tärppiä blogimaailmasta. Olen todella otettu tästä huomiosta!


Itse juttu käsitteli asiantuntevasti ja käytännönläheisesti eritoten merkkituotevintagea; mukana on myös ostopaikkavinkkejä, tiedoksi merkkilaukkujen metsästäjille!

Tiedosta toivuttuani lähdin kirppispäiväkävelylle vauvan kanssa, ja näin tyylikkäitä vintagelöytöjä tein tällä kertaa. Välillä silmää miellyttää tällainen höpsömpi retro - erityisesti kissatarjotin atomiaikahenkisine reunuksineen oli pakko saada. Sydänkuvioisia juttuja olen hankkinut vauvan nimiäisjuhlia varten, nyt löytyi kahvikuppeja ja peltitarjotin. Saukko on pehmeä muovilelu (jollaisessa takuulla on myrkkyjä ftalaateista lyijyyn ja jota ei siksi voi antaa lapselle leikkeihin) ja alla oleva pöytäliina vaaleansininen ja reunoilta kuvioitu violetilla orvokkiraidalla.


Kissaneiti vahti vieressä kuvaustoimitusta ja päätyi itsekin kuvaan. Julkaisen tämän ihan siitä ilosta, että kerrankin sain kissan naaman erottumaan kunnolla kuvassa.


Toinen neiti taas ei näytä naamaansa, mutta esittelee tässä lempisisustusasiansa, ompun muotoisen soittorasian ja lelukaaren (kirpputorilta molemmat, ensimmäinen Legon, toinen Ikean). Leikkimaton ompelin aikoinaan esikoiselle. Taivaansininen mekko on vintagea ja totta kai epäkäytännöllinen makaavalle vauvalle, mutta kun on niin söpö! (Ja sopii vauvan silmien väriin.)


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäispupuja


"Pehmeä make-up ja vaalea shifonki ovat kevään tunnuksia", kertoo Eeva-lehti huhtikuussa 1957. Sitä en tiedä, mitä tämä hämmentävä vanha pääsiäiskorttikuva kertoo, mutta joka tapauksessa: hyvää pääsiäistä, lukijat!


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Huhtikuun neidot


Huhtikuun ensimmäisenä päivänä pinnalla on fuksianpunainen kevätvilla (?) tässä Hopeapeilin kannessa vuodelta 1958 - ihanan keväinen vaikutelma, vaikka oikeasti näin ei tuolla tarkenisi. Asu on hauska ja kotitakkimainen suurine nappeineen; yhteensopivat korut ja kengät tekevät siitä kuitenkin kaupunkikelpoisen.

Kevään suosikkimateriaaleja on myös musta turkis kontrastivärisin asustein, kertoo neiti Lilith Hiisku.


Ihailen kissan taitoa ja itseluottamusta vallata makuualustoikseen kaikki mahdolliset tekstiilinkappaleet. Kullanvärinen virkattu liina näyttää erityisen hienolta mustaa karvaa vasten!