keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kesäjakku

Lumi sulaa auringossa, valo on hurja, villakankaat tuntuvat yhä kaukaisemmilta ratkaisuilta, vaikka sisäinen realisti ja kylmäaisti viestivät kuorossa, ettei kevät ole vielä lähelläkään. Mutta poikkesin Uffin alessa vilkaisemassa ja löysin kesäjakun. Mitä voin tehdä, muuta kuin sovittaa sitä?

Sivulta...


...ja edestä.


(Jos joku siellä nyt miettii ettei ole rouvalla tänään ihan glamour kohdallaan, se ei ole kuvittelua. Sinnikäs flunssa täyttää pään niin, että meinasin ensin skipata koko asukuvan, mutta kuten olen ennenkin sanonut: ei tämä niin vakavaa ole.)

Ihana pikkujakku on kovin 1950-lukulainen kapeanmallisena ja pikkuruutukuosisena. Materiaalin perusteella arvelin sitä ensin uudemmaksi: jakku on teryleeni-villasekoitetta. Pikagooglaus kuitenkin paljastaa, että teryleeni on tullut markkinoille jo 1950-luvun puolella. Sen etu tuon ajan muodissa oli prässien pysyvyys. Nyt kun mietin, niin teryleenillä on todennäköisesti sormensa pelissä myös vekkihameeni poimuissa. Tämä teryleenikangas ei muuten ole sellaista hiostavaa ja paksua kuten vaikka monissa 70-luvun mekoissa, vaan melko ohutta, hengeltään lähellä vahvaa puuvillakangasta.

Rajansa söpöilylläkin: rusetti ei sentään kuulu jakkuun, vaan alla olevaan pikkupuseroon.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Maanantain kolme valintaa: ylellisiä uimapukuja

Ennen kuin lycra keksittiin, poimutuksilla ja rypytyksillä oli myös käytännön arvoa uima-asuissa. Nykyisin nuo suloiset pikku yksityiskohdat näyttävät vain ylellisyydeltä, muistumana ajalta, jolloin uimapuvussakin oli puettu. Vanhat uimapuvut ovat yllättävänkin kalliita, mutta näissä maanantaivalinnoissa päätin antaa hinnalle piutpaut ja tunnelmoida epärealistisen vapaasti. Jospa vaikka ensi kesäksi teettäisi hörhelöihanuuden? Uimapukujenkin kaavoja on olemassa.

Voin kyllä kuvitella, että tämän shelf bust -yläosa hörppäisi iloisesti vettä ensimmäisellä sukelluksella. Mutta eikö ole suunnattoman söpö kokonaisuus?


Kullanväri on epätyypillinen rantavaatetuksessa, vaikka näyttää oikeastaan aika hyvältä ruskettunutta ihoa vasten. Tästä kaikille kreikkalaisia jumalattaria ihaileville!


Turkoosi taas on kesävärien klassikko, ja valkoisen kanssa niin raikas. Olkaimeton malli sopii paremmin rannalla istuskeluun kuin varsinaisesti uimiseen, mutta ainahan voi keskittyä eväisiin ja vaikkapa Hopeapeilin kesänumeroihin vuosilta 1953-58.


Kesää odotellessa!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Villiviinin talvi



Leafin tehdasta vastapäätä on vanha, villiviinin peittämä puurakennus, joka myös on ollut tehtaan käytössä, mutten muista missä tarkoituksessa. Näin talvisaikaan villiviini on eri tavalla näyttävä: kiemuraiset jääpuikot roikkuivat oksissa ja oksilta kuin kiiltävät käärmeet. Eivät tosin luultavasti enää kauan, sillä aurinko lämmittää jo. Mukava kokemus.

Kävimme Leafilla taas Retrotorin ja -brunssin merkeissä. Myyjiä oli vähemmän kuin viimeksi, mutta etenkin kenkiin olisin kyllä saanut omaisuuden uppoamaan... Niiden sijaan kotiin tulee - kun korjaukset on korjattu - muuan hieno ehkä hiukan merihenkinen mekko, kevääksi ja kesäksi. On taas sellainen kiusallinen aika vuodesta, kun kaikkiin talvivaatteisiinsa on jo kyllästynyt, mutta vain sekopää lähtee kaduille jo muissa kuin talvikamppeissa. Odottelua, odottelua. Mutta onpa päivän asussa muutama juttu, joita ei vielä ole Hopeapeilissä nähty, kuten  krimiturkki ja ruudullinen talvihame, turbaanihattukin kai.


Alkavan valoisan vuodenajan ongelmia: onko jollakulla yleispätevää niksiä siihen, miten voi olla siristelemättä silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa?

lauantai 25. helmikuuta 2012

Ensimmäinen kesäompelus on valmis


Tällaista tapahtuu kun ottaa kuvan kiireessä ja huomataankin, että akku loppuu kahden räpsäyksen jälkeen. Pahoittelen. Mutta kuvassa on ensimmäinen valmistunut ompelus kesäksi! Pikkupusero on tehty Beyer Moden kaavoilla vuodelta 1961, malli näkyy toiseksi alimmassa kuvassa tässä postauksessa. Versio on sekä koe että kompromissi: ruusukangasta oli niin vähän, ettei kaitaleisiin ollut materiaalia, joten huolittelin kaula-aukon ja hihansuut vain kääntämällä vähän reunasta nurjalle.

Koe tämä ruusupusero oli siinä mielessä, että tämän avulla totesin kaavan mitoituksen: antelias. Puserosta oli tulla teltta, koska leikkasin varmuuden vuoksi vähän reilumman kokoiset osat. Kuitenkin tuli todetuksi, että kaava on helppo, nopeasti toteutettava ja varsin vähän materiaalia vaativa työ; lopputulos on ajanmukainen ja kivan näköinen - oikeastaan ihanteellinen uudelleenaloittavan ompeluharrastajan työ. Haluan ainakin pilkullisen!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Kaksi kaunista

Oli taas ilo käydä kirpputorilla ihan viran puolesta. Firmani omistaa nyt kahdet kengät, mutta mitä niille tapahtuu - siitä kuulette myöhemmin! Omaan laskuun poimin hyllyiltä pari pientä juttua.



Maailman suloisimpia apteekin pahvisia pillerirasioita oli myynnissä enemmänkin, mutta ostin vain kauneimman, koska en kerta kaikkiaan keksi, mitä noilla tekisi. Maailmassa on aivan liikaa ihania rasioita suhteessa niiden järkeviin käyttötarkoituksiin. Hintalappua en edes yritä irrottaa, mutta se on onneksi piilossa pohjassa. Jalallinen astia on pieni muovinen kukkaruukku, ja luulenpa, että siihen tulee rairuohoa: kohta on jo sen aika!

torstai 23. helmikuuta 2012

Pieni silmänilo

Olen vieläkin tukkoinen ja sitä paitsi niistänyt nenäni niin punaiseksi, ettei sitä saa meikillä sensuroiduksi. Asukuvat saavat odottaa, mutta onneksi tänään sentään tuli postissa jotain pientä skannattavaa: Sorja-kaavan kuvasto vuodelta 1956.


Punainen on ilmeisesti ollut erityisen muodikas väri juuri vuosina 1955-56! Sisällössä on kuvia uutuuskaavoilla tehdyistä puvuista, joitain yksinkertaisia suurennettavia kaavoja ja esim. pari helppotekoista hattuohjetta, jotka ainakin jossain vaiheessa skannaan ja lisään tänne. Mutta ehkä sitten, kun olen taas kunnossa. Voikaa hyvin, kaikki!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Upeita kenkiä, 1938

1930-luvun kengät ovat haluttua riistaa silloin harvoin kun niitä on markkinoilla. Eikä ihme, kun katsoo näitä Eeva-lehden huhtikuun 1938 numerosta skannattuja sivuja. Ensimmäinen aukeama on toimitettu juttu, katsaus kevään kenkämuotiin. Mistä ihmeestä saisi vielä näin kauniita, siroja, keskikorkealla korolla varustettuja kävelykenkiä?



Tekstissä, joka on skannauksesta luettavissakin jos tarkasti tihrustaa, toimittaja selostaa vaikutelmiaan Pariisista (Parisista, kuten tuolloin vielä kirjoitettiin), jossa suurta muotia on kulkea paljain säärin. Paljaat sääret ovat kirjoittajan mukaan liian naturalistiset ja paljaat kantapäät rumia, mutta muotiin tulleista peep toe -kengistä pilkistävät varpaat sen sijaan varsin viehättäviä "hiuksen hienojen" sukkien verhoamina. Tosin suomalaiset kenkäkauppiaat vielä pelkäsivät ottaa niitä myyntiin. Reikä- ja rusetti- eli konfettikoristukset olivat suomalaisilla kenkätehtaillakin ohjelmassa.

Katsoin tätä seuraavaa palaa, jossa vuoden 1937 Miss Eurooppa Britta Wikström on viety Elite-kenkien valmistusta seuraamaan, ja luulin sitä jutuksi - mutta sehän onkin mainos, vanha advertoriaali, mitä ilmeisimmin Kenkätehdas Kalevan maksama aukeama.



Nämä Eliten kengät eivät ole ihan minun mieleeni, useimmat ovat liian arkisia. Mutta mitäs sanotte Kaven tuotannosta? Maksaisin aika paljon, jos saisin parin noita mainoksessa päätuotteeksi nostettuja kenkiä!


Erna-merkin kevätmallisto näytti vuonna 1938 tältä:


Viva-kengissä on taas maltillisemmat korot ja leikkaukset. Ne repromallit, joita olen nähnyt myynnissä, muistuttavat harmi kyllä enemmän näitä kuin huikentelevaisempia siskojaan.


Mitkä ovat teidän suosikkejanne? Entä tietäisikö joku, mistä saisi hyviä tämän ajan reprokenkiä? Vintageliikkeissäkin nämä ovat harvinaisuuksia, puhumattakaan siitä, että oikea koko osuisi kohdalle.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Nenäliinakokoelmaa

Tänään ei kauheasti jaksa, flunssa on saapunut luokseni. Onneksi kuvasin nenäliinakokoelmaa alkuun jo eilen. Voi olla, että nenäliinat ovat monen mielestä kummallinen keräilykohde, mutta itse hurahdin niihin jo vuosia sitten - pidimme joskus muinoin jopa nenäliinanäyttelyn Turun kaupunginkirjaston (sen vanhan puolen) aulassa. Olen erityisen tykästynyt painokuoseihin; antiikkipitsit ovat ehkä karanneetkin hinnoiltaan liian kauas. Peruskauniita kukka- ja pilkkuprinttejä sekä hauskoja lastenliinoja löytää edelleen parillakymmenellä sentillä.

Ylimmässä kuvassa on horoskooppiliinoja. Niissä kuvataan horoskooppimerkin luonteenpiirteitä ja kerrotaan kuuluisia senmerkkisiä, tiedätte kyllä. Ravulle eli minulle sanotaan mm. että "ei ainoastaan hurmaa, vaan lumoaa kaikki miehet". Alkaisinko sittenkin uskoa horoskooppeihin? Liinat ovat huonoa tekokuitusekoitekangasta, mutta graafinen ilme on aika kiva.


Sitten ruusuja. Jotenkin kiinnostavimpia minusta ovat nämä suuriprinttiset, epäsymmetrisesti kuvioidut liinat, vaikka ei pikkukukkaprintissäkään vikaa ole.


Vanhat mainosliinat ovat ihan herkkuja! Silverina lienee vaate- tai kenkämerkki, mutta nyt en valitettavasti jaksa kaivella lisätietoja. Mielelläni kuulen, jos joku tietää Silverinasta jotain!


Lastenliinat ovat aika söpöläisiä myös. Tässä pari Disney-aihetta, sirkusjuttuja sekä yksi kuvittaja Arnold Tilgmannin piirtämä liina.


 Entäs tämä puudeli, onko aikuisten vai lasten? Puudelihan oli teinien vaatetuksessaan 50-luvulla suosima aihe, eli voikohan tämä olla peräti teininenäliina?


Näitä riittää vielä paljon lisää, kunhan jaksan pestä-silittää-kuvata. Pilkullisetkin puuttuvat vielä, mutta palataan!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kevättalvikeittiö

Pastellivärit ovat täydellisiä lumisen kevättalven sävyjä. Ja hentoon vaaleanpunaiseen sopii hyvin fuksianpunainen, jota hehkuvat ystävänpäivälahjaksi saamani neilikat. (Hauskaa muuten, että nuo verhotkin, valko-punapilkulliset, näyttävät tältä etäisyydeltä vaaleanpunaisilta.)


Lunta on tullut koko päivän, muu perhe kärsii mahataudissa. Minä siivoilen keittiötä ja olen tyytyväinen siitä, että eilisillan tuhkimonhetki oli varhain. Voguen neiti Helmikuu tarkkailee.



Neilikat ovat mustassa muovisessa 1950-luvun maljakossa, valmistajasta ei ole tietoa. Koska keittiön kirjahylly on auttamattomasti loppunut kesken, osa keittokirjoista on pakkosijoitettu ikkunalaudalle; siinä ottavat aurinkoa muun muassa Kodin neuvokki -sarjan teokset.

Pitkästä aikaa keittiötä on taas ihan mukava katsella; on ehkä hyvä, että välillä on vapaapäiviä, jotka on pakko viettää kotona.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Oopperaillan puku



Tadaa! Ja kuvia on kaksi, koska toisessa näkyy kengät, toisessa laukku. Kiireessä kuvattiin, muu seurue hoputti jo taksiin. Illan show oli Puccinin Lännen tyttö, helposti lähestyttävä teos myös oopperaensikertalaiselle. Enkä ollut tiennyt, että Kansallisoopperassa on jopa tekstitys!

Puku, jonka tuotelapun näytin eilen, on sellainen painava, keinahtelevahelmainen kaunistus, jossa tulee samaan aikaan ylevä ja luonteva olo. Enemmän tätä! Tämä taitaa olla oman vaatekaappini ainoa puku, jossa on pudotettu vyötärölinja, mutta matalavyötäröisiä pukuja on esiintynyt silloin tällöin 50-luvulla; sellaisten kaavoja on esimerkiksi siinä vuoden 1961 Beyer Mode -lehdessä, jota täälläkin olen esitellyt.

Yläosan kirjailu näyttää helmiltä, mutta on itse asiassa jonkinlaista ohutta punosta, mustaa, jossa on aavistus punaista. Asusteväreissä päädyin käärmekuosisiin ruskeisiin kenkiin ja laukkuun sekä lähelle violettia taipuvan viininpunaisiin koruihin. Vieläkään en ole ihan varma, menikö nappiin, mutta musta olisi ollut liian ilmeinen valinta etenkin, kun eletään vielä paksujen eli mustien sukkien kautta.

Ja mistä Carnegie-puku minulle tuli? Uffilta, muistaakseni 15 eurolla. Korjattavaa on - kuvastakin näkee, että helma on venynyt epätasaiseksi, lisäksi saumoissa on häikkää ja joku on ratkonut selän muotolaskokset auki - mutta uskon, että tämä kaunotar pääsee toistekin ulos kanssani. Tänään kuitenkin jotain epämuodollista, sillä ohjelmassa on lempiklubini Soul Seed.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Helsingin vai Hämeenlinnan vanha?

Kokoelmassani on jo elämää nähnyt, silti aika ihana, Carnegie-merkkinen 1950-luvun cocktail-puku.


"A Carnegie model. It's a symphony", sanoo tuotelappu. Selvittely kertoo, että puku on New Yorkista kotoisin; mainoslausetta on käytetty ainakin 30-luvulta 60-luvulle. Tämä yksilö on itsestäänselvästi 50-lukua, joskaan ei malliltaan ihan tavallisin. Näette huomenna.

Mutta kuka tätä on käyttänyt minua ennen?


HKT on mitä ilmeisimmin jonkin kaupunginteatteri - Helsingin vai Hämeenlinnan? Ja missähän näytelmässä turkoosi-musta ihanainen mahtaa olla pyörähdellyt? Tänä iltana se kuitenkin pääsee oopperaan, johon ensikertalaisen tyyliin aion ylipukeutua komeasti.

torstai 16. helmikuuta 2012

Suuri Tupakkamainoskavalkadi


Yleinen mielipide ja suhtautuminen tupakkaan on muuttunut lähes päinvastaiseksi viime viidenkymmenen vuoden aikana. Tupakan mainonta kiellettiin Suomessa jo vuonna 1978, mutta siihen asti tupakkamainoksissa tunnelmoitiin avoimesti. Esimerkiksi ylläolevassa mainoksessa vuodelta 1960 on kiinnostava ristiriita nykyisiin varoitusteksteihin.

Sosiaalisilla suhteilla pelattiin avoimesti. Tupakointi oli ajan hengessä sosiaalisesti hyväksyttyä, miehekästä mutta myös naisille sopivaa, iloista ja jokseenkin edistyksellistä.



Time-mainoksissa vuodelta 1963 nautitaan raitista meri-ilmaa filtterin läpi ja ollaan trendikkäässä uutuustyössä, telkkarissa. Tupakkaan liitetään kuitenkin jo keveyden ja puhtauden mainintoja: "puhdas kuin Boston", sanoo allaoleva uimaranta-aiheinen mainos vuodelta 1956. Huomatkaa myös metsäpalovaroitus, joka kätkeytyy pienen pupun alle.


Tämä on oma suosikkini: katsokaa nyt miten avoimen himokas ilme (ja epäsovinnainen tyyli) tytöllä on! Ja poika vain vetää röökiä. Mainos on Seura-lehdestä vuodelta 1959.


Kaikki mainosten savukkeet olivat kotimaista valmistetta, vaikka tuotemerkki saattoi olla kansainvälinen. Suomen viimeinen tupakkatehdas, Amerin Tuusulassa sijainnut tehdas, lopetettiin vuonna 2004.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kokeilisitko ekopaastoa?

Joskus tuntuu, että tyyliblogin pitäminen on kovin tavarakeskeistä toimintaa. Koen itse välillä ristiriitaa siinä, että pidän kauniista esineistä, mutta pyrin ekologiseen elämäntapaan. Ehkä siksi on syytä nostaa esiin vaihteeksi jotain muuta.

Ekopaasto on kampanja, jossa perinteiseen kirkkovuoden paastonaikaan haetaan uudenlaista sisältöä ja herätellään ihmisiä kokeilemaan elämäntapojensa muuttamista niin sanotusti vähähiilisemmiksi eli ilmastopäästöjään pienemmiksi, ottamaan pienen askeleen mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kampanjan takana ovat Suomen ympäristökeskus, evankelisluterilainen kirkko ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto - ja tässä harppaan jo itse mukavuusalueeni rajoille, sillä olen vakaumukseltani uskonnoton, mutta kirkon väki on erittäin hyvällä asialla.

Kampanjajulkkikset Esko Valtaojasta Kaisa Lekaan avaavat omia ajatuksiaan aiheesta Ekopaaston nettisivuilla. Perusideana on tietysti, että paastoaja miettii itse omaa elämäntapaansa ja sitä, mitä voisi tehdä toisin. Ei ole tarkoitus verrata itseään johonkuhun ankaran ekologisesti elävään ja todeta, etten ikinä pysty tuohon, vaan tehdä pieniä muutoksia, joissa onnistuu.

Esimerkiksi meillä kulutustavaroiden hankinta uutena on jo aika minimissä - joskin juuri sain kassillisen uuden kirjani tekijänkappaleita, ja ostettiinhan lapselle ehjät toppahousut ja pulkka... ja joo, en olisi aivan välttämättä tarvinnut niitä yksiä karvareunuskenkiä.

Autoa meillä ei ole, mutta oma elämäntapavalintani voisi löytyä ruokaostoksista. Olen jo kauan pyrkinyt vähentämään lihansyöntiä. Ekopaaston ajaksi voisin lopettaa sen kokonaan. Paastoaika alkaa siis keskiviikkona 22.2 ja päättyy pääsiäisenä 8.4.

Mitä ajatuksia ekopaasto sinussa herättää? Voisitko osallistua? Millä tavalla?

tiistai 14. helmikuuta 2012

Valentine's Day

Jos erityisesti viettäisin tätä päivää, painottaisin sitä mieluummin angloamerikkalaisen romanttisen siirapin suuntaan kuin suomalaisittain ystävänpäiväksi. Kahvit voi tänään joka tapauksessa kietaista sydänkupista.


Pitkään jatkunut paksuimpien talvivaatteiden kausi on ohi ainakin tilapäisesti, ja siitä riemastuneena pukeuduin vähän viime viikkojen settiä romanttisemmin. Punaista, savunsinistä ja harkittu kampaus, jos vaikka pystyisi olemaan ulkona ilman karvalakkia. Ja katsokaa, perhosia!



Rintakorut ovat kirppislöytöjä, naarmuuntunut chignonin koristukseksi päätynyt pinni on ollut minulla lapsesta saakka. Voisikohan tuota korjata jollain tavoin, töpöttelemällä varovasti helmiäismaalia kuluneisiin kohtiin? Chignonista muuten huomio, jonka antoi viime chignonkerralla lukijani ja ystäväni Mari: kampaus on huomattavasti helpompi ja tukevampi kiinnittää hiuskammalla kuin hengettömillä. Kiitos vielä edelleenkehittelystä, Mari!

Ja miettikääs sitä, että kun olen etsinyt parin vuoden ajan punaisia T-remmikenkiä muun muassa Etsystä ja eBaysta, löydän yhtäkkiä sellaiset puolellatoista eurolla kirpputorilta. Vanhat Palmrothit ovat he, eivät enää ihan täydelliset, mutta kukapa olisi.


Hyvää ystävänpäivää, Valentinen päivää tai ihan tavallista tiistaita, rakkaat lukijat!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Maanantain kolme valintaa: matkalla

Kuvitellaanpa hetki, että olisi jo kesä. Haluaisin oikein kovasti lähteä kesämatkalle helmat liehuen, tällaisen matkalaukun kanssa.


Mintunvihreään pyöreään laukkuuni olisi pakattu jokseenkin näin kaunis matkaopas. (Toki myös joku uudempi, jonka tiedotkin ehkä pitäisivät paikkansa.)


Ja kun tultaisiin takaisin, olisi sitruunajuustot ja muut paikalliset herkut kääritty siellä mintunvihreässä laukussa tällaiseen huiviin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Lunta pienessä kirkonkylässä

Maisemaan tulee uusia graafisia elementtejä, kun yön aikana yhtäkkiä sataa paljon lunta.




Vietimme viikonlopun mökillä, tarkemmin sanottuna ammattiyhdistyksen mökillä, Kemiönsaarella. Paikka on meille keskikaupungin asukkaille ihmeellisen rauhan tyyssija: ihan oikeasti voi mennä kokonainen päivä, ettei näe ketään! Okei, tiedän, että maalla asuville tämä ei ole suuren kummastuksen aihe, mutta meille on.





Omat jälkemme jäivät päivän ainoiksi pikkutiellä. Tälle kulkijalle oli käynyt kehnosti, se löytyi jäätyneenä hangesta.


Kyläkaupan taakse meren jäälle oli viritetty napakelkka. Tämä saa toimia myös viikonlopun asukuvana.



Tällaisia kelkkoja kylällä liikennöi myös, yllättävän paljon.


Vaikka pidänkin mökkipaikastamme vallan kauheasti - ja sinne pääsee bussilla toisin kuin monille muille samankokoisille paikkakunnille - surettaa nähdä kirkonkylän hiljeneminen. Jo sen vajaan kymmenen vuoden aikana, kun olemme kylällä käyneet, sieltä on lähtenyt monta palvelua. Tässä oli joskus pankki, vakuutusyhtiön toimipiste ja kahvila, josta en oikein saa selvää, toimiiko se edelleen vai ei. Muut ovat häipyneet.


Kyläkoulu, maailman suloisin järveen viettävässä vehreässä rinteessä sijaitseva puukoulu, lakkautettiin viime keväänä. Kirjasto on auki kerran viikossa - toistaiseksi: sekin suljetaan keväällä. Yllätys, viereisen koulun sulkeminen on vähentänyt lainaajamääriä. Näin söpö on kirjastokin.



Jotain varmasti kuitenkin säilyy. Kirkko ja kirkkomaa, jonne sunnuntaina johtivat monet potkukelkanjäljet.