perjantai 29. huhtikuuta 2011

Negatiivipilkkuja

Pitkästä aikaa askartelin vähän. Minulla oli 80-luvun jo vähän kuluneet ja pikkuisen liian isot, joskin muuten hauskan minnaparikkamaiset kiiltonahka-avokkaat, joiden paras pala olivat pilkulliset somisterusetit. Pyöriteltyäni kenkiä aikani päätin napata rusetit irti ja lähettää loput kengät kiertoon (tai ehkä ne menivät jo kenkien hautausmaalle - edellinen omistaja oli paikkaillut kolhiintuneita korkoja ilmeisesti mustalla teipillä). Ruseteista syntyi kenkäklipsit.


Klipsit ovat ehkä helpoin mahdollinen askartelutyö: tarvitaan klipsipohjat (muistuttavat korvispohjia, ostin omani Etsystä), kontaktiliimaa ja jotain klipseihin kiinnitettävää. Sitten liimataan ja odotetaan, että kuivuu. Ehtii vielä vapuksi!

Posti toi pari päivää sitten tällaiset ihanuudet, jotka menevät jotenkin kummasti samaan sarjaan.


(On muuten yllättävän vaikea kuvata käsiä luontevasti. Tässä mausteeksi yksi viritelmä, joka kuulemma näyttää ihan varjokuvan tekemiseltä.)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Trikoloria

En itse niin välitä puna-sini-valkoisesta, mutta tiedän että monet pitävät siitä - ja näissä olisi kyllä yhdistettynä jotain vitsiä. Vinkkinä jollekulle, jonka kengän koko on 37-38!



kengät sillyrabbitvintage/Etsy; laukku VintageGirl NY/Etsy

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Laukkuhylly

Taisi sittenkin käydä niin, että käsilaukut jäivät kaapin päälle. Koetin kerätä siisteimmät eturiviin. Näin. Tuo yksi valkoinen oikeassa reunassa ei oikein tottele.


Laukut näyttäisivät mukavammilta sisustusesineiltä, jos niissä ei olisi kahvoja ja hihnoja. Pitäisi ehkä alkaa kerätä kovia muovisia lucite-laukkuja tai clutcheja (jotka tosin ovat käytössä toimimattomia paitsi tilaisuuksissa, joissa riittää, että mukana on pankkikortti ja huulipuna).

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Selkeää ja poutaa, tuntuu kuin: +18°

Otsikon lainasi Foreca, kiitos siitä! Jo aamu yllätti lämmöllään. Lapset juoksentelivat pihalla sortseissa ja t-paidoissa, minun tuli kuuma, mies edisti kevättä ropeloimalla polkupyöriä. Lähdimme Ruissaloon kunnon turkulaisten tavoin. Emme olleet ihan ainoita, bussissa oli jäljellä vain seisomapaikkoja.



Meri kimmelsi kuin heinäkuussa ikään, mutta kun tarkemmin katsoi,


kajasti poukaman varjoisalla vastarannalla jäätä. Rispektiä niille bikiniasuisille auringonottajille, jotka olivat löytäneet tuulettoman, aurinkoisen kallionkolon!

Päivän asu oli persikansävyinen ylläri. Ylläri siksi, että harvemmin minulla mitään housujen tyyppistä on.


(Miksei auringonpaisteessa pysty pitämään silmiään avoinna edes sitä sekuntia, jonka kuvanotto vaatii?)


Joku oli tehnyt ympäristötaidetta rannalle.


Poika kiipesi puuhun. Ja olisi siellä vieläkin, jos ei olisi komennettu alas, houkuttimena jätskit pitsihuvilakahvila Villa Saarossa. Kaikesta tästä voi rakentaa aika hyvän päivän.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kevään merkkejä

...ovat pinkki trenssi, auringossa suljetut silmät,


pilkullista valkoista (parasta 80-lukua-joka-matkii-40-lukua),


vihdoinkin ohuet sukat, saumalliset nailonit.


pinkki trenssi UFF
pilkullinen 2-osainen puku Salon Seudun Suurkirppis
käsilaukku Etsy
mustat 50-luvun avokkaat, patellavyö, nailonit kirppislöytöjä

Oi 90-lukua!

Tyhjentäessämme vanhaa vinttikomeroamme löysin varsinaisen aarteen: laatikon, johon olen noin  vuonna 2004 tai 2005 tallettanut vaatteita, joihin en enää mahtunut, mutta jotka olen arvioinut jollain tavalla säästämisen arvoisiksi. Mukana oli bailuvaatteita 90-luvulta, pari arkisempaa lempimekkoa, äitini vanhoja vaatteita, jotka eivät minulle mahdu (mokkahousut, hääpuvusta tehty toppi, yksi 60-luvun kesämekko), pari Metsovaara-kankaista kesämekkoa ja niin edelleen.

Osa vaatteista herätti lähinnä kauhun väristyksiä. Muistan oikein harkinneeni tämän topin ostamista Fiorellasta noin 1995 tai -96. Miten en tajunnut, että se on malliltaan huonoin mahdollinen minulle? Tässä muistutuksena jälkipolville: älkää sortuko kiiltävän lycran tyyppisiin fashion statementteihin.


Seuraavassa taas on enemmän itua, ja siinä onkin hippaloitu paljon. Mekko näyttää leveältä, mikä johtuu siitä, että se on järjettömän lyhyt. Enää ei ole sarjisprinsessan kroppaa, mutta mekon säästän muistona niistä ajoista.


Kun lähestytään vuotta 2000, alkaa nykyisen tyylin siemeniä näkyä. Rakastin tätä viskoosista henkkamaukkamekkoa pyrstöliehukkeineen, ja ostan samanlaisen uudelleen, jos tulee vastaan kahta kokoa suurempana. Tähän yksilöön kun mahtuu käytännössä enää vain toinen tissi.


Metsovaara-mekkoja jäin miettimään. Ne ovat ihania, kauniin värisiä ja mahtuvat hyvin, mutta tämän hetkinen kesämekkotyylini on toisenlainen. Myydäkö, pakatako laatikkoon uudelleen vai ottaako käyttöön?

torstai 21. huhtikuuta 2011

Ruusuja arkeen, ruusuja juhlaan

Rhia teki kivan ja havainnollisen esityksen siitä, miten sama asu muuttaa tyyliään asusteilla ihan toisen henkiseksi. Tämä tuli mieleen, kun koetin pukea jotain violetin ruusumekkoni (niin, todellinen ruusufani ei tyydy vain siniseen ruusumekkoon - hänen täytyy saada myös violetti; asian järkevyyden voi nopeasti jopa kyseenalaistaa) kaveriksi lähteäkseni kaupungille. Hansikaslaatikosta löytyivät virkatut pitsihanskat, joiden ympärille kehkeytyi jotain pikemminkin puutarhajuhlaan kuin kaupungilla käymiseen sopivaa:



violetti ruusumekko Etsy
vyö, verkkokäsineet kirppislöytöjä
hattu Art + design
kengät Zara
sukat Lindex tai H&M, en muista

Mutta pääseehän tällaisessa puvussa myös kaupungille, kun pukee vaikka näin, kiharat poninhännälle (puupampulalla, joka ei kyllä tässä näy) ja villatakin varakerrokseksi. Poseeraus menikin sitten huumorimielellä, asuun nähden turhan studiomaisissa tunnelmissa....


neuletakki Zara monta vuotta sitten
kengät Esprit / Pelastusarmeija
vyö, korvikset kirppislöytöjä

Nyt lähden pääsiäisherkkujen hankintaan, mutta sitä ennen pieni vilaus tupaantuliaismekkoon, joka saa ensi-iltansa toukokuun puolimaissa ja jonka hain eilen Eijan puodista kunnostuksesta:


Aurinkoista pääsiäistä!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Huh hellettä!

Pääsiäiseksi on luvattu jopa kaksinumeroisia lämpötiloja, joten sen ja uuden skannerin kunniaksi tässä kotimaisia helleherkkuja: Anttilan postimyyntikuvastoa vuodelta 1962!






Tunnistaako joku kuvien vaatteita tai tunnustaako omistavansa? Mekot eivät ole minusta tutun näköisiä, vaikka ajalleen hyvin tyypillisiä kaikki - mutta väittäisin, että jollakulla naapurilla oli lapsuudessani tuollainen puutarhakeinu - siis vielä 1970-luvulla.

Runsaskukkaiset uikkarit ovat hienoja, mutta valitettavasti juuri uimapuvut ovat usein kärsineet ajan kulusta niin, että vaikka viisikymmenvuotias uikkari vielä olisikin heleä väreiltään, ainakin kuminauhat ovat kuolleet. Onneksi meillä on uustuotanto. Bisquits kirjoitti juuri For Luna -kaupasta, jota olen itsekin joskus selaillut. Nyt olisi oikea hetki tehdä hankintansa... Mutta pilkkuja vai kirsikoita, siinäpä kysymys!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kaapista

Olen tehnyt tänään kaksi merkittävää asiaa. Liityin puolueeseen ja kokosin vaatekaapin.


Tai jos tarkkoja ollaan, kokosin ensin pari tuntia vaatekaappia, liityin sitten puolueeseen, minkä jälkeen kokosin vielä pari tuntia vaatekaappia. Koen olevani tämän tukevaan keikkumattomuuteen johtaneen suorituksen jälkeen todellinen Master of Ikea, sillä avaruudellinen hahmottaminen ei ole koskaan ollut vahvin lahjakkuuden alani. Kaappi on Ikean Aspelund-sarjaa, mukavan eleetön, kevyesti vanhan tyylinen. Sopii meille.

Tältä se näyttää niin sanotusti maisemassa.


Taustalla näkyy mekkorekin alla matkalaukullinen kenkiä - ei varmaan kenkien kannalta paras säilytystapa, mutta oikeastaan kivan näköinen (kunhan ne kengät oikeasti pysyisivät siellä sisäpuolella). Kassit hyppäsivät kaapin päälle heti luvan saatuaan; ne kaikki eivät kylläkään jää sinne, sillä pursuilevat rumasti. Mekkorekin ja kaapin välille jää vanha senkki, jonka päälle tulee todennäköisesti vanha jugend-koristeleikattu hylly käsilaukkuhyllyksi. Etualan pukeutumistuoli on asunnon vanhaa kalustoa.

Tänään on sijoiteltu tauluja seinälle, siirretty muutama vaate ja astia kirppiskassiin, etsitty muille paikkoja. Loppuukohan tämä siirtely koskaan?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Lisää laatikoita (ja yksi pullo)

Makuuhuone etsii muotoaan, ja sen pöytätasoilla seikkailee erilaisia hienoja vanhoja pakkauksia. Muutaman esittelin jo vähän aikaa sitten, mutta näitähän riittää. Muutossa löytyi tällainenkin, jonka olemassaoloa en muistanut. (Vaatehuone on kiva asia, mutta sinne varastoi aina liikaa kamaa eikä itsekään pysy kärryillä, mitä kaikkea kerrostumissa piilee.)


Atlas-sukkalaatikossa on säilytetty lasten pikkukirjoja, sellaisia kymmenen senttiä kanttiinsa ja kaksitoista sivua -tyyppisiä läpysköitä, joita aikuiset eivät ole enää jaksaneet lukea ääneen ja jotka siksi on kätketty. Heh. Harmi, että laatikko on vähän kärsinyt, samoin kuin seuraava:


Miehen mummo säilytti tässä korsettiaan - joka on siellä edelleen.


Vihreä-kermanvärisessä suklaarasiassa kuuluu tietysti säilyttää sävyyn sopivia helminauhoja. Prinssisuklaan rasia löytyi uudesta kodistamme.


Kuten myös tämä ihanasti 60-luvun tyylinen kulta-pinkki Revlonin kasvovesipullo. Kun se löytyi, sisällä oli vielä tilkkanen Moon Dropseja. En kokeillut tehoa.


Meillä ei tupakoida, mutta vanhoissa tupakkarasioissa on viehätystä. Mitähän säilyttäisi rasiassa, jonka syvyys on noin yksi senttimetri? Käyntikortteja?

Ps. Missasin perjantaina hienon blogiteemapäivän, jonka pointtina oli vastustaa persoonaanmenevää, ikävää ulkonäön kommentointia tyyliblogeissa kertomalla, mitä rakastaa omassa, ei-niin-missinmittaisessa vartalossaan. Asia on tärkeä. Tykätkää kaikki itsestänne ja jättäkää myös kommentoimatta, jos jonkun bloggarin naama tai vartalo ei ole mieleen. Ja kehukaa silloin tällöin itseänne, siitä tulee hyvä mieli. Vaikka näin: minulla on kauniit sääret, ja nopeasti niillä edelleen juokseekin, vaikka enää en varmaan hyppäisi viittä metriä pituutta niin kuin pikkutyttönä. Kaunista kevättä ja hyvää mieltä kaikille lukijoille!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Vihdoinkin

Sininen ruusumekko on roikkunut vaaterekissä pirteänä ja valppaana, odottaen pääsyä kadulle. Ja tänään se pääsi! Asustin hiuspantaa ja helminauhaa myöten siihen klassisimpaan 50-luvun tyyliin - tosin siihen aikaan tällaiset vaatteet olisi puettu aikaisintaan vappuna. Kunhan tästä kesenee, vaihdan vyön valkoiseen tai punaiseen.


"Sulla menee auringonpaisteessa heti otsa ryppyyn ja näytät kauhean vakavalta." No, onneksi ei tuntunut vakavalta, tuntui ihanalta ja lämpimältä ja siltä, että tänä iltana tässä parvekkeella pitää jollain tavalla oleskella, kun se sattuu olemaan niin sopivasti ilta-auringon puolella. Ehkä otan lasin proseccoa ja hion ja maalaan yhden pienen hyllyn, jotta sen saa seinälle ja muutto taas etenee.


Miten se jalka oikein on? Kengät ovat vielä aika talviset, kun en rohjennut lähteä avokkaat jalassa kaupungille. Kaupungilla huomasin, että olisin voinut.


"Hel Looks -jalat! Heti huomaa että tää on tyyliblogikuva!"

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Tylsä kotiasu


Kun on töissä kotona, ei ihan joka päivä jaksa olla kovin innovatiivinen pukeutuja. Viininpunainen on minulle helppokäyttöinen turvaväri, johon tartun varsinkin, kun tuntuu kylmältä. Tukka menee ponnarille ja tohvelit jalkaan. Villatakille koetin antaa jonkinlaista särmää vyöllä ja tuolla pitsikauluksisella rusettineuleella, ja onhan pilkkuhame aina kiva asia... Mutta voi kun paistaisi jo aurinko, ettei tarvitsisi vieläkin ja aina vain ajatella, miten tarkenisi!

Kädessä on sentään jotain kiintoisaa: uusin kirppislöytöni, ruotsalaisia Husmodern-lehtiä vuodelta 1929! Skannauksia etenkin lehtien värikuvitetuista muotiliitteistä seuraa, kunhan skanneri asennetaan.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Mikä ennen oli paremmin kuin nyt

Fintagella puhuttiin vintageharrastuksen rajoista: kuinka paljon vaatevalinnoissa, kodin sisustuksessa ja niin edelleen luottaa vanhaan ja kuinka paljon käyttää uustuotantoa. Keskustelu laajeni aatteelliseksi, vähän samaan tapaan kuin aikamatkavaimopostauksessa täällä.

Jäin vielä miettimään vintagen periaatteita. Eri ihmiset tulevat tämän(kin) harrastuksen piiriin eri reittejä, ja on hyvin mahdollista, että se reitti jotenkin määrittelee myös sitoutuneisuutta harrastukseen. Oma taustani on kahtaalla: ekologisessa heräämisessä ja erikoisuudentavoittelussa, molemmat hyvin tyypillisiä teinin aivoituksia, jotka johtivat minut aikoinaan ensimmäisille kirpputoriostoksilleni. (Silloin oli helppoa herättää kummastusta ja jopa paheksuntaa ihan vain käymällä kirpputorilla: nykyisin kirppisostokset ovat aivan normaaleja, mikä taas on todiste siitä, että asiat voivat muuttua myös hyvään suuntaan. Joskin teinien kapinointi on kaiketi muuttunut vaikeammaksi.)

Erikoisuudentavoittelun kanssa samaan kastiin menevät esteettiset mieltymykset eli se, etten vain tykkää nykyisestä muoti- ja sisustusmaisemasta yhtä paljon kuin menneestä. Ne ovat pinnallisia asioita, ja voi hyvin olla, että juuri tästä syystä minun on vaikea niellä ajatusta, että nykyajassa kaikki olisi pielessä. Esimerkiksi nykyinen psykologia, psykiatria ja kasvatustiede ovat menetelmissään varsin paljon tolkullisempia kuin silloin, kun tottelemattomat lapset piestiin ja mielenterveyspotilaat suljettiin häkkeihin. Haluan myös äänestää, toimia ammatissa, hallita talouttani, olla oikeutettu lisääntymisterveyspalveluihin ja niin edelleen siitä huolimatta että olen nainen. Siitä kaikesta on pieni hinta se, ettei naisille aina muisteta avata kohteliaasti ovea tai auttaa takkia päälle. (Näiden asioiden ei tarvitsisi sulkea toisiaan pois, mutta jos pitää valita jompikumpi, niin kiitos, mieluummin ne poliittiset ja yhteiskunnalliset oikeudet.) Ei liene tarpeen tässä edes muistuttaa, koska homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta tai raiskaus avioliitossa lisättiin Suomen rikoslakiin - molemmista on pelottavan vähän aikaa.

Nykyajan kuluttajailmiöistä eniten pidän netistä ja tietokoneesta (silloin, kun ne toimivat). Pidän blogeista, keskustelupalstoista, verkkokaupoista, siitä, että tieto tai ainakin tiedon lähteet ovat helposti löydettävissä. Kun menin ensimmäiseen työpaikkaani 1990-luvun lopulla, pienessä toimituksessa taisi olla yksi tietokone, jossa oli verkkoyhteys. Faksi lauloi, ja puhelinluettelot olivat ahkerassa käytössä. Ja ajatelkaa, miten helppo nykyisten ernujen on löytää kaltaisiaan verkosta! Meillä oli silloin vain Teksti-TV:n kirjeenvaihtopalsta.

Sitten on asioita, jotka ennen olivat tavallaan paremmin, mutta jotka ovat kadonneet nykymaailmasta. Fintagen keskustelussa nousi esiin yleisöpuhelinten katoaminen. Minä nostan tässä aina esiin lakkautetut rautatieasemat. Molempien taustalla on yrityskulttuurin muutos. Yhä vähemmän on kunta- tai valtiovetoisia palveluita, joihin kuuluisi perustehtävänä huolehtia mahdollisimman kattavasta palvelusta, kysynnästä riippumatta. Kaiken pitää kannattaa niin vimmatusti, ettei turhille rönsyille ole sijaa. Toisaalta yritykset perustelevat rönsyjen parturointia sillä, ettei näille palveluille ole kysyntää. Kumpi oli ensin - se, että (melkein) kaikki hankkivat oman auton, vai se, että julkista liikennettä alettiin huonontaa? Eikä tämä koske vain nostalgisena kaupunkilaisen mielessä kangastelevaa maaseutua tai auringonlaskun teollisuuskaupunkeja, vaan myös nykyistä kaavoitusta ja rakentamista. Jos joukkoliikennettä ei ole, on lähes pakko ajaa itse.

Voisiko enää edes palata yrityskulttuuriin, jossa yrityksillä olisi myös yhteiskunnallista vastuuta, ei vain velvollisuutta tuottaa mahdollisimman paljon omistajilleen? Postilla ja pankilla pitäisi olla konttori vaikka joka kunnassa, junan pysähtyä Turun Jyrkkälän seisakkeella (sellainen on todella ollut 1970-80-lukujen vaihteessa) pari kertaa päivässä, suurten kaupan keskusliikkeiden huoltishelvettien rakentamisen sijasta pyörittää myymäläautopalvelua siellä, missä kauppoja ei ole, mutta ihmisiä on. Mitä tapahtuisi, jos näin olisi? Kaatuisiko siihen yrityksiä, jotka nyt ulospäin katsoen näyttävät kohtalaisen hyvinvoivilta? Vaikuttaisiko se lainojen korkotasoon tai postinkulun nopeuteen? Minä en tiedä; osaako joku vastata?

Näistä mietteistä huomaa, että on vaaliviikko. Menkää äänestämään, vaikka olisittekin eri mieltä kuin minä. Kaikki poliittiset päätökset ovat ihmisten tekemiä, eivät minkäänlaisten kasvottomien voimien.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kaksi söpöilyasiaa


Ostimme asunnon mukana vähän klohmon, mutta tavallaan kauniin muka-kustavilaisen kirjoituslipaston. Mietimme, mitä ihmettä heräteostoksella tekisi ja mihin sen sijoittaisi, kunnes tuli oivallus: tästä tulee ompelupaikkani! Aukitaitettavan tason taakse piiloutuu lisää laatikoita, jotka syövät aika paljon ompelutarvikkeita. Yksi laatikoiden vetimistä puuttui ja ne olivat muutenkin  vähän ankeat, joten hain Indiskasta ruusunupit tilalle. Trendikäs idea, mutta kerrankos sitä...


Olen aina pitänyt muovikehyksisistä (ja tiikkikehyksisistä tietysti myös, ettei sillä) vanhoista peileistä. Kaikki tietävät Mäkisen Kuvastimen hauskat kukkapeilit 70-luvulta. Tämä kermanvärinen pitsikruunulla varustettu soikea peili on saman firman varhaisempaa tuotantoa. Prinsessoille, miksei prinsseillekin. (Peilistä kajastaa lasioven läpi eteisen kaaos. Kiinnittäkää huomionne mieluiten narsisseihin.)

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Mekkorekki valmistautuu kesään



Vieläkään ei löydy kovin monta kuvauskelpoista kohtaa. Mutta mekkorekki saatiin seinään eilen, ja sehän on aina ihana. Varsinkin nyt, kun kaivoin esiin ensimmäiset kesämekot, ja pinkki lierihattukin tuolta pilkistää.


Nykyinen makuuhuone on pystyraidallinen ja vihreä. En oikein tiedä, pidänkö tapetin kuosista - väristä kyllä - mutta aika hyvältä se kuvassa näyttää, jopa varsin vintaasilta.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Hehän ovat kuin kaksi marjaa, osa II

Muistatteko vielä tämän mekon? Kuviollisen kotimekon, joka löytyi uuden kotimme varastoista?

No, melkein samannäköinen ja hengeltään ihan samanlainen löytyi Etsystä, Mel's Vanity -kaupasta.


Tämä on varmaan taas trendien piilovaikutusta, mutta pienet kuviot tuntuvat nyt jotenkin erityisen kiehtovilta. Samaa mieltähän nuo muotikauppiaatkin ovat...

Minulla on nyt moniaita ongelmia bloggaamisen suhteen: skanneri on vielä vanhassa kodissa, vanhat kuvatallenteet vanhan tietokoneen kovalevyllä, koneelta puuttuu kuvankäsittelyohjelma (vinkatkaa hyviä ilmaisia, jos sellaisia ylipäåänsä on olemassa!) ja omasta olemuksesta kaikki kuvauksellisuus. Kai tämä tästä vielä, ehkä jo viikonloppuna, ensi viikolla tai niillä main.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Meillä on nyt uusi koti

Terveisiä uudesta kodista! Muutimme lauantaina, vasta eilen löysin kameran laatikosta enkä vieläkään ole kunnolla sinut uuden tietokoneeni kanssa, joka aloitti työparinani täällä uudessa osoitteessa. Kuvia on tulossa, mutta myöhemmin.

Totta puhuen täällä ei vielä olekaan kovin kuvauksellista. Laatikoita, pusseja, kasseja, kasoja ja läjiä on kaikissa nurkissa. Paitsi ehkä keittiössä, mutta se menee mullin mallin vielä kertaalleen, kun ehdimme vaihtamaan sen lattian.

Irtohuomioita.
On erilaista käydä kaupassa, kun kotona on vuosikausien tauon jälkeen taas pakastin.
Yhteen kunnolliseen 50-luvun liinavaatekaappiin mahtuu ainakin kymmenen banaanilaatikollista verhoja, lakanoita ja pyyhkeitä.
Ihminen voi olla sydänjuuriaan myöten onnellinen niinkin pinnallisesta asiasta kuin että vihdoin omistaa peilin, josta näkee itsensä kokonaan hyvän etäisyyden päästä.
Voi tuntea jälkikäteistä huonoa omatuntoa siitä, ettei jo aiemmin etsinyt perheelle isompaa asuntoa, jotta lapsen ei tarvitsisi nukkua ja leikkiä ahtaasti kirjalaatikoiden varjossa.
Nyt on täsmälleen oikea aika paketoida syksyn ja talven henkiset vaatteet vintille. Viininpunaiset, tummanturkoosit, sametit ja villat. Niitä rakastaa taas syyskuussa, kun ne löytää uudelleen. (Tämä myös muille kuin muuttajille.)
Työhuoneen seinällä olevaan Danten kuolinnaamioon on mahdollista tottua.

Katsoin tänään lumiaan auringossa sulattelevaa puistoa samalla kun pilkoin vihanneksia päivällissalaattiin (enkä edes leikannut sormeeni) ja olin niin, niin onnellinen uudesta kodistamme - kaikessa sen keskeneräisyydessäkin.