perjantai 28. tammikuuta 2011

Laukkuja ja pukuja, 1956

Pahoittelen syvästi, että muistutan teitä juuri joulusta toipuneita lukijaparkojani kyseisestä vuotuisjuhlasta tämän Hopeapeilistä 12/1956 skannaamani jutun otsikolla. Anteeksi. Anteeksi. Mutta ymmärrätte varmaan valintani, kun kerron, että juttu käsittelee joululahjaideoita kauden laukuista - ja että siihen kuuluu hyvin kauniit ja yksityiskohtaiset muotipiirrokset laukkuihin sopivista puvuista.



Kapea linja on vallitseva ainakin näissä Sirkka Vesa-Kanteleen muotipiirroksissa. Olenko oikeassa, kun arvelen, että helmat ovat jo pikkuisen lyhyempiä kuin pari vuotta aiemmin? Omat suosikkini ovat toinen ja neljäs puku - drapeeraukset vetoavat minuun aina.

Laukuissa valinta on vaikeampi. 50-luvun tyypillinen drapeerattu laukkumalli ("palkomallinen"), jota usein näkee clutch-iltalaukuissa, ei toimi yhtä hyvin kahvojen kanssa... tosin kuvatekstin maininta violetista mokkanahasta nostaa pisteitä. Julistan kuitenkin suosikiksi ensimmäisen sivun keskimmäisen asun laukun, kuvatekstin mukaan "uutta korkeaa ohutta tyyppiä". Koko yhdistelmässä on säväyttävää ylväyttä.

Entäs te muut? Mitkä ovat teidän suosikkejanne?

ps. Tänään tuli vihdoin tieto, että uusi kameramme on lähtenyt matkaan!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ompeluseuraprojekti: Kaava saapui


Muistatteko, kun pari viikkoa sitten kerroin osallistuvani sew-alongiin? Projektin kaava tuli vihdoin postissa tänään. Tilasin vanhanaikaisesti printtikaavan, mutta jos joku innostuu vielä lähtemään Caseyn ohjaamaan projektiin, kaavan voi ostaa myös nopeammin toimitettavana itseprintattavana pdf:nä täältä. Kaava ja kangasvaihtoehtoni ovat tässä (huomaan, että kankaan rypyt näkyvät skannatessa...).






Kaava on siis melko yksinkertainen, yläosastaan hieman väljä, vyötäröltä istuva ja helmaan taas kellottuva 1940-luvun henkinen swing dress. En ole vielä päättänyt, mistä kankaasta teen pukuni, sillä mikään ehdokkaista ei laadultaan ole ihan paras mahdollinen - mutta koska omistan jo niin paljon kankaita, en aio ostaa tätä varten uutta.

Ensimmäinen kangas on siniharmaasta vähän petroliin päin taittuvaa himmeästi kiiltävää tekokuitusatiinia valkoisin palloin. Toinen, pellavainen beigepilkullinen kangas on nostalgiapläjäys: ompelin siitä aikoinaan äitiysmekon, joten kangas on ollut kaapissa jo seitsemän vuotta! Kolmas vaihtoehto on kiiltävä, harmaa-fuksia tekokuitusatiini, josta pidän kauheasti mutta joka on vähän liian juhlava siihen, mitä tästä puvusta ajattelin.

Toisaalta - jos kaava on hyvä ja osaan muokata sen juuri minulle istuvaksi, voin tehdä kaikki kolme. Ikään kuin tarvitsisin uusia mekkoja: olen viime aikoina kunnostanut syksyn ja talven aikana ostamiani muokkaustarpeisia kevät- ja kesämekkoja, ja niitäkin oli yllättävän paljon... ja lisäksi ovat vielä esimerkiksi nämä kaavat, joita taas pari päivää sitten hypistelin (ja kapeaan pukuun onkin jo kangas valmiina, kukallinen 50-luvun silkki). Ongelmani on ehkä se, että pidän ompelemisesta, mutten ole siinä riittävän hyvä, että voisin ommella kenellekään muulle kuin itselleni.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Kosmetiikkaa ja moralisointia

Jopa 1960-luvun aikakauslehdissä - varmaan myöhemmissäkin - esiintyy asennetta, jonka mukaan vaatteilla, kampauksilla ja koruilla saa kyllä koreilla, mutta meikissä on vahva synnin katku. Jopa nuoret miehet ja ajan popparit saattoivat kaivata tytöiltä ja naisilta "luonnollisuutta" sen sijaan että nämä olisivat "räikeästi maalattuja", vaikka varmasti kauniisti meikattuja elokuvakaunottaria ihailtiin ainakin etäältä.

Lehdissä oli 1950-luvulla paljon huulipuna- ja puuterimainoksia, 1960-luvulle tultaessa myös silmämeikki- ja kynsilakkamainokset yleistyivät. Tästä voi päätellä, että kyllä sitä meikkiä käytettiin, hyväksyi yleinen mielipide tai ei. Hopeapeili-lehti lanseerasi vuonna 1955 jopa tällaisen kilpakyselyn:


Harmi kyllä en ole nähnyt lehteä, jossa olisi kyselyn tulokset. Sitä odotellessa tämä kuva toimii hyvänä meikkiohjeena 50-luvun tyyliin: selkeät kulmakarvat, selkeät silmänrajaukset, ripsiväriä ja kirkkaanpunaista huulipunaa. (Ja taas tuo beigen ja punaisen yhdistelmä asussa!)

Ps. Huomaan, että Hopeapeili on saanut muutaman uuden lukijan. Tervetuloa mukaan!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pin up

Mieheni vietti 10-vuotistaiteilijajuhlaa, mikä tarkoittaa, että hänen ensimmäisen kirjansa julkaisusta on kulunut kymmenen vuotta. Juhlista pitävänä ihmisenä hän varasi tarkoitukseen Dynamon yläkerran ja kutsui mukaan kaikki kynnelle kykenevät, mikä ei ollut ihan vähän. Koska juhla oli hänen, kysyin, miten hän toivoisi minun pukeutuvan. "Jotain hauskaa ja seksikästä", oli vastaus.

Niinpä lähdin etsimään toisenlaista tyyliä kuin yleensä. Kimallusta ja näyttävyyttä piti olla. Pin uppia, niin paljon kuin sitä enää kehtaa; paljon on vettä virrannut siitä, kun mustat samettimikrot ja samettijakku olivat minulle normaali kaupunkiasu. Paljetteja oli juhlan sankarilla itselläänkin, joten ne olivat luonnollinen valinta. Uusi kameramme ei vieläkään ole saapunut, mutta juhlavieraat räpsivät kunnioitettavan määrän vaihtelevan tasoisia kännykkäkuvia. (Kyllä, näette oikein: istun baaritiskillä. Kalju herra vierelläni on mieheni.)



Alakuva on teknisesti kehno, mutta siitä näkee asun paremmin. Aioin ensin leikata pääni pois, koska värit ovat niin mitä sattuu eikä ilmekään ihan paras mahdollinen, mutta ei tämä nyt niin vakavaa ole. Ei valitettavasti tullut mieleen pyytää ketään ottamaan yksityiskohtakuvia, vaikka erityisesti hatuke (jossa on iso kullanvärinen perhonen!) sen olisi ansainnut.

Paljettisortsit H&M / Lähimmäisen kirpputori
Joustosamettipusero ja hatuke / VintagEija's
puolikiiltävät, peittävät mustat sukkahousut H&M
40-luvun käsilaukku ja 70-luvun Monofinn-merkkiset kultaplatformit, kirppislöytöjä (miten merkki nimeltä Monofinn on voinut tehdä tuollaisen näköisiä kenkiä?)
rintakoru (strassisilmäinen kissa), omasta lapsuudesta

Kampaus oli erityisen kiva. Menin Vintage Hairstyling -kirjan kanssa kampaamoon, selitin asuni, näytin hatukkeen ja sanoin, että haluan kiharoita. Ja kiharoita sain! Hyviä, pysyviä kiharoita! Kampaaja neuvoi toimivan niksin: kaikki kiharat kiinnitettiin pinneillä, ja pinnejä nypittiin vähän kerrallaan pois, jolloin aina paljastui uusi, kiharainen kerros tukkaa. Alakuva on otettu alkuillasta, ja siinä koko tukka on vielä kiinni; yläkuvassa kaikki pinnit ovat jo poissa. Otsatötterö suurin piirtein liimattiin ja hatuke naulattiin paikoilleen - kaikki oli kohdallaan vielä yöllä kotiutuessa. Tukkaan jäi litteä päällysosa, hatunmentävä paikka, ja tälle päivälle kampauksen raunioille pystyi kokoamaan hauskan poikittaisrullan niskaan ja somisteeksi pari pinnillä kiinnitettyä sormikiharaa.

Ja kannattiko? Kannatti! Juhlin tavallisesti cocktail-mekossa. Tekoripset, paljettimikrot ja muu hyvän maun rajoilla liikkuva asustus tuotti aivan erilaisen, riehakkaamman fiiliksen. Suosittelen kokeilemaan välillä showtyttönä olemista - toteuttamistapoja on monia muitakin. Flapper-tyyli ja pitkä sulka päähän voisi olla seuraavan tyylimatkani aihe...

torstai 20. tammikuuta 2011

Kävelypukuja, 1954


Tämä kaunis muotipiirros on ruotsalaisesta Stilmönster Journal -lehdestä, kevätnumerosta 1954. Lehti esittelee tuolloin myytyjä Stil-kaavoja, siksi kuvassa on numerot. Olisipa hauska löytää esimerkiksi oikeanpuoleinen kaava! Toinen oikealta on sama puku edestä päin. Omat taidot tosin eivät riittäisi näin vaikeaan ompeluprojektiin, vaikka teksti lupaa, että puku on helppo ommella.

Kun kuvan klikkaa isommaksi, näkee myös pikkutarkasti piirretyt asusteet. Mustaan kapeahelmaiseen pukuun yhdistetyn hatun alta ei näy hiuskiehkura, vaan hatusta ilmeisesti roikkuu korttipakan ristikuviota muistuttava koru. Pieneen hattuun on kolmessakin asussa yhdistetty isot korvarenkaat. Helppoa, mutta toimivaa.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Suomalaista valmisvaatemuotia vuodelta 1955

Vuoden 1955 muodissa on paljon elementtejä, joista pidän. Tuona vuonna hameet ovat olleet sekä kapeankapeita että leveänleveitä, vyötäröt hyvin istuvia ja jakut ja takit vartaloa myötäileviä. Useimmat ajan lehtikuvat ovat valitettavasti mustavalkoisia, mutta puna-musta-valkoinen (tai puna-musta-kerma tai puna-musta-harmaa) näyttää olleen suosittu värikombinaatio. Polka dot -kuoseja, kaikenlaisia pilkkuja ja palloja, on käytetty paljon erityisesti kesällä, mutta myös ilta- ja cocktail-puvuissa.

Kotimaiset vaatevalmistajat ovat olleet konservatiivisempia kuin suuren maailman esikuvat, mutta aika kivoja pukuja on myös tässä suomalaisessa valmisvaatekatsauksessa. Minulta kesti hetken ennen kuin ymmärsin, mitä tekstissä käytetty sana "varastopuku" tarkoittaa: kaupan varastossa valmiina olevaa vaatetta, vastakohtana mittojen mukaan teetetylle puvulle.



Juttu on Hopeapeilin numerosta 11/1955 (jonka kansi on muuten nähtävissä täällä), ja talvikausi selittää sen, miksi kaikissa puvuissa organzailtapukua lukuunottamatta on hihat. Ensimmäisen sivun puvut ovat He-Le Oy:n syyskokoelmasta, toisen sivun vasemmanpuoleinen on Kirjokankaan ja oikean alakulman iltapuku Salon Lindbladin mallistoa (minullakin on kunnia omistaa yksi Lindbladin puku, mutta ihan noin korea ja kullalla kirjailtu se ei ole).

Mustavalkosivu kertoo pukujen väreistä näin: mustaa, siniharmaata, lilaa (se ainoa leveähelmainen arkivaate), sinistä. Ja vähän kultakirjailua, mutta arkivaatteiden koristelu loistaa poissaolollaan. "Ihanteellinen varastopuku on maltillinen, siinä on aina sijaa persoonalliselle lisäykselle, jolla viimeistelemme asun", selittää jutun toimittaja.

Itse pidän erityisesti aukeaman keskikuvista, kapeista puvuista, joissa kummassakin on vain jokin niukka yksityiskohta. Harmi, ettei kenkiä kunnolla näy, mutta jos oikein päättelen, kengät ovat hyvin jollei peräti täysin samanlaiset kaikissa asuissa. Tämä täsmää monen suomalaisen 50-luvun naisen arkeen - ja varmaan juhlaankin. Nuo perusavokkaat, joiden veikkaan olevan mustaa mokkaa, ovat minusta kauniit ja sopisivat omaankin vaatekaappiini näppärästi.

"On monta tapaa olla tyylikäs, monta halpaakin tapaa", toimittaja toteaa. Ja siitähän olemme kaikki samaa mieltä, eikös niin.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kesäkuoseja

Otin iltapäivän vapaaksi ja vietin hetken ihanaa tyylibloggarielämää. Käväisin kahvilla jokirannassa, poikkesin Turun tyylikkäässä kaupunginkirjastossa, pistäydyin luomuruokapuotiin ja pariin suosikkivaatekauppaani nähdäkseni vilauksen kevään uutuuksista.

Tästä kaikesta saisi hienon tyylitellyn valokuvallisen kertomuksen (paitsi että satoi tihkua varsin ankealla ja mieltälatistavalla tavalla), mutta minulla ei vieläkään ole kameraa. Olen kyllä ostanut kameran, jo viime viikolla, mutta valitsemani yksilön saapumista Verkkokaupan varastoon odotetaan vielä. Arvioitu saapumisaika on aikaisintaan ensi viikolla, joten vielä pitää sinnitellä kepulikonstien avulla. Tässä postauksessa erityisesti skannerin: kangastakin voi skannata, jos sitä ei ole ommeltu kovin kolmiulotteiseksi.

Nimittäin oi iloa: kantakauppoihini oli kuin olikin saapunut kevään uutuuksia! Pelastusarmeijalta poimin myyjien 50-60-luvuksi määrittelemän, mutta oman arvioni mukaan 60-luvun lopulta peräisin olevan kokouimapuvun räväkän väristä havaijihenkistä kukkakuosia. Rakastan eri vihreiden miksaamista ja vihreyden yhdistämistä pinkkiin tai violettiin.



Uffille taas osuin juuri, kun myyjä hinnoitteli rekillistä vaaleita, kukallisia, keveän näköisiä vaatteita. Havaijikuosit menivät vielä varastoon odottelemaan kesää tai ainakin kevään uutta valikoimaa, mutta nappasin rekiltä sovitukseen pallomekon; niitä ei naisella ole koskaan liikaa. Mekko on klassista leveähelmaista mallia, jossa on leveähkö laakea kaulus.

Todellisuudessa pallot ovat sinisestä vähän turkoosiin päin niin kuin kesäinen taivas - vaaleista pallomekoista aina tuleva raikas fiilis on tässä oikeasti vielä pari astetta raikkaampi. Lisäksi löysin Uffilta myös kauan etsiskelemäni pyöreäsolkisen punaisen vyön, erityisesti kesämekko- mutta myös villatakkitarkoituksiin.

Nyt vain odotellaan, kesää ja uutta kameraa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kukas kissan hännän nostaisi jollei kissa itse


Hopeapeili-lehden mainos vuodelta 1962. / An ad for Hopeapeili magazine 1962, saying "Hopeapeili makes your dreams come true - it is the most beautiful magazine in a woman's life".

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Taviksen tyyliä vuodelta 1958

Muoti- ja tyyliblogeissa näkyy tavallisesti vain kaunista pintaa ja jollain tapaa erityisiä, joko kalliita tai harvinaisia, vaatteita ja muita esineitä. Tämä pätee niin päivän Hesarin käsittelemiin ajankohtaismuotiblogeihin kuin vintage-blogeihinkin.

Kuvaamme menneistä vuosikymmenistä vaikuttaa se, mistä on jäänyt todisteeksi valokuvia. Muoti-idolit olivat vuosikymmeniä sitten malleja, näyttelijöitä ja muita glamour-julkkiksia - kuten nykyisinkin. Mutta kun nykyisin näemme kadun ihmisvirrassa myös tavisporukkaa vaihtelevine ulkonäköineen ja tyyleineen, ne vintaasiajan tavalliset tytöt ja rouvat ovat kadonneet muistoista toisin kuin saman ajan tyyli-ikonit. Vintage-harrastajilla on kyllä käyttöä tavallisten ihmisten arkiasuille tai kuville niistä tyyli-inspiraationa, mutta ainakin Suomessa valokuvaus taisi olla pitkään aika harvinainen harrastus.

Sairastaessani selasin pitkästä aikaa pinon vanhoja lehtiä ja ilahduin, kun löysin Viuhka-lehdestä vuodelta 1958 muuttumisleikkijutun. Sen päähenkilö, häveliäästi neiti C:ksi nimitetty 34-vuotias virkanainen Turusta, on tavallinen kuolevainen Audrey Hepburnin ajoilta. Lehden mukaan neiti C:n suurena pulmana olivat "silmälasit, leveät, miesmäiset hartiat, tukeva lantio ja sääret, joiden takia hän ei katsonut voivansa käyttää muodin vaatimia lyhyitä hameita". Viuhka vaatetti ja kampasi neiti C:n ja valitsi tälle vielä uudet silmälasinkehyksetkin, mielestäni vallan mukavin lopputuloksin:



Ennen-kuva neidistä on ensimmäisen sivun vasemmassa reunassa. Hän kärsii selvästi samasta vaivasta kuin moni nykynainenkin: kun ei ole missinmitoissa, ei oikein rohkene pitää muutenkaan itseään nättinä. Ei näin!

Lehti onkin tehnyt hyvää työtä - neiti C on mielestäni erityisen tyylikäs jälkimmäisen sivun alaoikeassa kuvassa kukonaskelkuvioisessa wiggle dress -tyyppisessä puvussaan. Teksti lisää kuvaan, että "kuparinauhalla sidotut mustat puuhelmet pilkistävät hiukan puvun pääntiestä".

Neiti C:n vaatekaappiin valittiin uusi ulsteri, kävelypuku ja neljä erilaista pukua. Puvuston yleiskuva on tyylikkyydestä huolimatta melko vaatimaton, valittu ajatellen tavallisen ihmisen arkista elämää. Juhlavin on jälkimmäisen sivun ylin kuva (se syvätty), jossa on kirjavakuosinen, tekstissä sinisävyiseksi mainittu mekko, "kesäinen pieni vierailu- ja juhlapuku".

Ei satiinia, ei strasseja, ei mitään kovin huomiohakuista yksityiskohtaa. Pieni vierailupukukin menisi nykyisin toimistovaatteesta, vai mitä mieltä olette?

lauantai 15. tammikuuta 2011

Helmikirjontamalleja

Lasihelmikirjonta on monen vanhan vaatteen suola ja sokeri. Miettikää vaikkapa runsaasti koristeltuja villatakkeja ja twinsettejä, pikkumustia, joiden kaula-aukkoa kiertää kaulusmainen kirjailu ja flapper-pukujen heiluvia helmihapsuja. Helmikoristelu on se jokin, joka erottaa perusvaatteen muista ja tuo siihen ylellisyyttä.

Helmikirjonta on aikaavievää, mikä aivan oikeutetusti nostaa helmikirjottujen vaatteen hintaa. Se ei kuitenkaan ole mitenkään mahdottoman vaikeaa, jos aikaa on. Ja jos vanhan ajan naiset osasivat koristella helmin vaatteitaan, miksemme me nykyisinkin osaisi? (Omaa kokemusta on lähinnä lukioajan hippivaiheesta, jolloin kirjailin ja hapsutin kaiken eteen osuvan tyylillä, josta nykyisin mieluummin sanoudun irti.)

Nämä helmikirjontaohjeet julkaistiin Hopeapeilissä 12/1962.




Pahoittelen, että teksti on melko lukukelvotonta, mutta ohjeet ovat sen verran helppoja, ettei yksityiskohtaista opastusta tarvita. Ylimmän kuvan toppi on yksinkertainen, neliömäinen malli, jonka juju ovat kaula-aukon reunaan painottuvat helmikuviot. Keskimmäisessä kuvassa on topin kirjontamalli kaaviokuvana sekä toinen idea, jossa paitapuseron nappilistaa ja kalvosimia on korostettu reunustamalla ne helmillä.

Alakuvassa on kaksi koruna toimivaa kirjontatyötä. Nämä lienevät melko nopeatöisiä, joten aloittelijakin uskaltaa kokeilla. Helmiä saa askartelukaupoista, ja kuten huomaatte, mallit perustuvat eri kokoisten ja muotoisten helmien vuorotteluun. Värejä voi tietysti varioida, mutta Hopeapeili (siis se alkuperäinen, en minä) suosittelee tähtikoruun valkoista, sinistä ja hopeaa, toppiin valkoista, roosaa ja hopeaa.

- Some fairly easy pearl decoration ideas from Hopeapeili magazine 12/1962.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Eskapismia

Olen flunssainen, ulkona on puoli metriä lunta ja pakkasasteita, ja eilisiltana kuusivuotias hiihti ympäri asemanpuistoa. Ja minkä parissa alkaa mieli askaroida?


Tietysti kesän, helteen, uimarannan, auringon ja lämpimän meriveden. Ja uimapukujen.

Parhaissa uikkareissa on pilkkuja tai palloja. Mielellään niissä saa olla myös söpöjä poimutuksia ja halterneck. Hyvä uimapuku peittää tarpeeksi, ettei lekottelua häiritse ajatus, pysyykö kaikki tarvittava nyt varmasti uimapuvun alla.

Vintage-uimapukuja kauempaa kuin 1960-luvulta ei ole helppo löytää. Oma vanhin löytöni ovat 1960-luvun kovakuppiset turkoosit bikinit, jotka ovatkin olleet kovassa käytössä. Nettikaupoissa uikkareita pyörii jonkin verran, mutta esimerkiksi ylläolevan pilkkupuvun hinta on yli 200 dollaria (enkä sitä paitsi edes mahtuisi siihen). Uimapuvut on ehkä katsottu niin intiimiksi vaatekappaleeksi, että niitä ei ole säästetty kierrätettäviksi.

Mutta onneksi on uustuotanto! Esimerkiksi Unique Vintagella näyttää olevan aika kiva valikoima vanhojen pin up -kuvien inspiroimia uimapukuja. Kuten nyt vaikka tämä.

Ruissalo. Vepsä. Yyteri. Ei siihen ole enää kuin... no, melkein puoli vuotta.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pitsiraitainnostus

Inspiraatiokuvissani on jo jonkin aikaa pyörinyt vaatteita, joissa on pystysuorat pitsiraidat. Tämä mekkoyksilö on tai oli todennäköisesti myynnissä Etsyssä.


Niinpä päätin muokata uuteen uskoon harmaan neuletakin, jota olen käyttänyt noin joka toinen päivä syksyn ja talven ajan ja joka alkoi tuntua vähän liian tylsältä.


Pitsi on oikeasti vanhaa. Sitä löytyi koko pakallinen mieheni mummun varastoista, kun hän pari vuotta sitten kuoli. Mummu oli sitä lajia, joka säästi kaiken, ja vaikka paljon säästetystä olikin turhaa, joukossa oli myös ihania juttuja - joista on joskus vielä tulossa omakin postauksensa.

Villatakin muokkaaminen pitsiraidoilla on ehkä maailman helpoin vaatetuunaus. Tarvitset mieluista pitsiä pikkuisen yli kaksi kertaa villatakin pituuden verran (sekä kuviokohdistusvaran, jos pitsissä on isot kuviot), neulan ja lankaa. Ompelin itse pitsin kiinni vain päistään ja nappilistan vierestä. Jos se ei pysy muodossaan näin, ompelen myös toisen reunan. Työ vei aikaa puolisen tuntia, ja neljän euron kirppisvillatakki on taas ihan uusi ihanuus.

Pitsiraitatyyliin kuuluu myös viime viikon löytöni, oletettavasti 40-luvun lyhythihainen pusero tummansinistä pilkullista viskoosisatiinia (korjatkaa, fiksummat, jollei tällaista kangaslaatua ole olemassa! mutta joltain sentyyppiselta tämä vaikuttaa).


Tarkoitukseni on esitellä tätä pientä suloista puseroa tarkemmin asukuvassa lähiaikoina. Nämä kuvat on napattu kännykällä, mutta kamera-asia on edennyt ja toivottavasti etenee lisää jo lähipäivinä...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Osallistun käsityökerhoon

Casey aloittaa blogissaan sew-alongin eli nettipohjaisen ompeluseuran, jossa kädestä pitäen ohjataan ompelemaan tällainen:


En ole ennen osallistunut tällaisiin blogitapahtumiin (enkä itse asiassa paljon minkäänlaisiin blogitapahtumiin muutenkaan, koska olen vielä niin aloittelija...), mutta koska ompeluviettini on parhaillaan nousemassa pintaan ja ompelukonekin on huollettu, ajoitus on mitä parhain. Tykkään tuon kaavan rakenteesta erillisine vyötärökaitaleineen - ja luulenpa, että kaapissani on myös tähän sopiva kangas, petrolinsinistä valkoisin palloin, josta joka tapauksessa aioin ommella kesämekon.

Projektin pitäisi olla valmis helmikuun lopussa, mutta aion raportoida siitä tänne jo matkan varrella. Pysykää kuulolla!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kun sataa vettä keskellä talvea...

...on hyvä ajanviete sovitella kesämekkoja. Joulun jälkeen niiden kanssa tekee vähän tiukkaa, mutta se on sopiva muistutus siitä, että sherry ja panettone -dieetti voisi vähitellen loppua. Kukkamekot ovat vielä heleämpiä ja kevyempiä kuin muistoissa, niiden helmat liehuvampia. Viime kevään ja kesän kuvia katsellessa herää jo odotus valosta: katsokaa, miten terävä varjo piirtyy jalkakäytävälle tuulisena päivänä viime huhti-toukokuun vaihteessa!



Keltaisen mekon kuvassa näkyy puiden täysien lehtien heijastus ikkunassa, tässä on jo kesä. Rakensin äsken poikani kanssa lumesta dinosauruksen juuri samalle paikalle, jossa viime kesänä makasimme viltillä 32 asteen helteessä koettaen epätoivoisesti hakea viileyttä maan kosteudesta. Siihen palataan vielä, varmasti.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Muutama ajatus tulevista posteista sekä kaunis postikortti

Tavoittelin otsikolla vanhan ajan aikakauslehden tyyliä, mutta en tiedä, menikö sinne päinkään. Täällä on ollut meneillään kaikenlaista blogikirjoittamista vaikeuttavaa. Mies on ollut monta päivää kipeänä ja lapsi lomalla ja huomionkipeä, ja näiden juttujen vuoksi kameran hankkiminen on yhä kesken. Eipä ole ollut ketään tervettä asukuvien ottajaakaan.

Haluaisin kirjoittaa niin monesta asiasta. Olemme luistelleet paljon ja olen todistanut, että kellohelma pyörii keski-ikää lähestyvälläkin jääprinsessalla - ja miten itse asiassa kellohame on myös muista kuin kauneussyistä toimiva luisteluvaate. Ja kun sää lauhtui, etsin kaapista tekoturkin ja pitkän palttoon vaihtoehdoksi lyhyen swing coat -mallisen talvitakkini ja keksin siihen saman tien monta erilaista asua - takki on kuin luotu hattuiloitteluihin. Ystäväni kävi kylässä, ja yhteisellä hauskalla ja tuottoisalla iskulla vintageliikkeeseen löysin tummansinisen, pilkullisen ja pitsikoristeisen 1940-luvun puseron sekä kahdet uskomattoman söpöiset nailonhanskat, joista toisissa on pilkkuja ja toisissa röyhelö. Oi!

Mutta kaikista näistä lisää sitten, kun talossa on toimiva kamera. Skanneri sentään toimii, ja skannasin iloksenne uudenvuodenkortin, joka on viettänyt joulunaikaa keittiömme ikkunan jouluasetelmassa.



Kortin lähettäjä on lisännyt hieman haparoivalla käsialalla toivotuksen alle tekstin "Hauskaa joulua". Vastaanottaja on "Koulu-tyttö Marjatta M. Anttila, Täällä". Kortti lienee vaihtanut omistajaa koulun kuusijuhlassa joskus 1930-luvulla. Tällaiset pienet aarteet saavat taas muistamaan, että kauniita ja tärkeitä asioita pitää säästää ja vaalia. Ne voivat ilahduttaa jotakuta vielä vuosikymmenten päästä.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Pitsinen idea

Tämä on oikeastaan aika epävintaasi tuunausidea, mutta koska en ole aikakausipuristi, huudahdan: oi miten ihanat! Pitsin yhdistäminen huippukorkeaan perusavokkaaseen on harvinaisen onnistunut, samoin tuo harmaan ja valkoisen yhdistelmä.


Minulla on aika samannäköiset harmaat kengät, pitäisiköhän koettaa... Siltä varalta, että jonkun lukijan jalka on noin kokoa 40, kuvan kengät löytyvät (tietysti, mutta enkö muka huomannut, että joulu meni jo ja kalenterinluukkuja ei enää availla?) Etsystä.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Kamera hajosi

Se vanhaksi ja väsyneeksi mainittu pokkarikamera on mitä ilmeisimmin nyt kokonaan kuollut. Voi kestää jonkin aikaa ennen kuin saan hankituksi uuden, joten asukuvia ei liene luvassa hetkeen jollei sitten jotain kännykkäkameraräpsäisyjä :( Pahoittelut!

My camera just died, so there will not be outfit posts for a while :( Sorry!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Saukot Bossaliinassa ja muita ajatuksia

En ole koskaan harrastanut uuden vuoden lupauksia. Edes lapsena tai teininä en lupautunut karkkilakkoon tai lopettamaan kynsien pureskelua (ehkä siksi, etten ole koskaan pureskellut niitä). Nytkin olisi hyvä tilaisuus päättää aloittaa kuntokuuri niskan ja selän terveyden edistämiseksi, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että jätän lupaamatta.

Ehdottomien lupausten ja päätösten sijasta suosin suuntautuneisuutta tiettyihin asioihin, eikä siihen tarvita edes numeroiden vaihtumista kalenterissa. Perheemme aikuisväestö aikoo lisätä kasvisruoan osuutta aterioista. Tiedämme, että vegaaniksi rysäyttäminen kertaheitolla ei tulisi onnistumaan, mutta pienetkin muutokset fiksumpaan suuntaan ovat tärkeitä - ja tämä päätös olisi tehty myös ilman uuden vuoden maagista puhdistavaa vaikutusta.

Pienempi, arjen mukavuuteen vaikuttava päätös on, että tästedes aion korjata korjaustarpeiset vaatteeni heti enkä anna niiden kerääntyä viidentoista vaatteen kasoiksi, joita ei saa koskaan kerralla selvitetyksi. Hitaan muodin harjoittamiseen kuuluu väistämättä jonkin verran vaatteiden korjailua ja muuntelua. Periaatteessa pidän siitä, kuten kaikesta muustakin vaatteiden parissa askaroimisesta - mutta silti nytkin ylläni on hame, jonka vyötärönauhan nappia pitäisi siirtää kolme senttiä. Siirtämisen, joka veisi ehkä viisi minuuttia, sijaan annan hameen pyöriä päälläni. Jos joku löytää tästä järkeä, saa ilmoittautua.

Yhden jutun menin kuitenkin oikein virallisesti lupaamaan miehelleni, ja koska se liittyy Hopeapeiliin, voin ottaa sen puheeksi täälläkin. Aion hankkia paremman kameran. Hopeapeilin kuvat otetaan Nikon Coolpic 4600 -pokkarikameralla vuosimallia 2005 (harrastan näköjään myös vintage-elektroniikkaa - tietokoneeni on vuosimallia 2002, mutta olen saanut apurahan uuden hankintaan, mikä käytännössä pakottaa minut vihdoin koneostoksille). Coolpic oli jo alun perin halpis; nyt se on myös vanha ja väsynyt. Haussa on keskitasoinen, ei kauhean kallis mutta ei kauhean huonokaan digijärkkäri. Suosituksiakin saa tarjota.

***

Kävimme perheen kanssa brunssilla ihanassa Bossaliinassa. Taannoin huomasimme, että siellä asustaa saukkoäiti-pehmolelu, jonka kadonneet mies ja poika taas asuvat meillä. Saatoimme perheen yhteen (kuvassa mukana myös Sinihäntä-niminen Yoohoo Pets -kummituseläin, jonka poikani sai siskoltaan joululahjaksi ja joka kuulemma on noiden serkku):


(ja kas kummaa, pöydässä oli samanlainen joululiina kuin meilläkin on!)

lauantai 1. tammikuuta 2011

Onnellista vuotta 2011!

Puku kolme voitti uudenvuodenmekkoäänestyksen ylivoimaisesti - kuusi ääntä täällä ja ainakin viisitoista naamakirjan puolella - joten se oli illan valintani. Pukiessani tajusin, että tämä watercolour print -kangas saattaa sittenkin olla silkkiä. Mikä on tietysti ihan kivaa, kun mekon on ostanut sovittamatta ja tarkemmin tutkimatta kiireessä neljällä eurolla.


(Pahoittelut tiskeistä, mutta toisaalta, astiat ovat ihan hienoja, vai mitä?)

Poimin puvusta keltaisen ja kullan sävyt asusteisiin. Kengät ovat 1950-luvun satiiniavokkaat, jotka ovat jääneet historiaan siitä, että niistä irtosivat pohjat ystäväni häissä.



Lasihelmikoruista kaikki ovat olleet minulla pitkään, ja ne ovat löytöjä ihan tavallisilta peruskirppiksiltä - eri paikoista ja eri aikoina, vaikka rintakoru ja korvikset ovat kovin samansävyiset. Harjoitin luovuutta niiden sijoittelussa: yksirivisestä kaulakorusta tuli kaksirivinen rannekoru ja rintaneula päätyi lopulta tukan koristeeksi.

Beehiveen nimittäin jäi (taas!) ruma kohta, joka piti peittää jollain. Korun saa tukkaan yllättävän tukevasti parilla hengettömällä. Korkeutta kampaus sai itseaskarrellusta valkista, materiaalina yksi oman tukan sävyinen nailonsukka ja ompelulankaa, jolla muotoilin mytyn.
Laakea samppanjalasi oli myös ehdottoman oikea valinta tähän asuun!